Kerho- ja harrastustoiminta 2023–2024

Suomussalmen perusopetuksessa järjestetään oppilaille harrastuksia ja kerhoja Suomen harrastamisen mallin sekä koulun kerhotoiminnan tukemisen hankkeiden kautta. Kerhot on tarkoitettu 1.¬–9.-luokkalaisille lapsille ja nuorille. Kerhot ovat maksuttomia ja niihin osallistuminen on vapaaehtoista. Kerhotoiminta pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan heti koulupäivän jälkeen. Aina tämä ei ole mahdollista harrastustilojen varausvuorojen tai ohjaajien aikataulujen vuoksi.
Tässä tiedotteessa esitetyt kerhot ja harrastukset alkavat pääsääntöisesti viikolla 37 eli maanantaista 11.9. alkaen. Mikäli uusia kerhoja alkaa kesken lukuvuoden, niistä tiedotetaan Wilman tai erillisen tiedotteen kautta. Oppilaat ovat vakuutettu osallistuessaan koulun kerho- ja harrastustoimintaan. Kerhot ja harrastukset toteutuvat, jos osallistujia on riittävästi.
Lisätietoja kerhon sisällöstä voi kysyä suoraan ohjaajilta tai kerhokoordinaattori Markku Kemppaiselta.

Mukavaa toimintaa kerhoissa

Terveisin
Markku Kemppainen
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi
p. 044 777 3330

Parkour-kerho

maanantai
klo 15.00 – 16.00
liikuntahalli

Kohderyhmä:
1. – 2. lk

Kerhon sisältö:
parkouria ja parkour tekniikoiden harjoittelua

Muuta:
sisäliikuntavarustus, sisäpelikengät suotavaa
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Mikko Heikkinen 044 7773246
mikko.heikkinen@edu.suomussalmi.fi

Nassikkapainikerho

torstai
klo 14.50 – 15.50
Liikuntahalli yläkerta

Kohderyhmä:
1. – 3 . lk

Muuta:

kerho alkaa viikolla 37

Kerhon sisältö:
painiotteet, oheisharjoittelu ja paini

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Marco Sang 044 7773034
marco.sang@edu.suomussalmi.fi

Liikuntakerho

tiistaisin
klo 14.00 – 15.00
Karhulanvaaran koulu liikuntasali

Kohderyhmä:
1.- 3. lk

Kerhon sisältö:
liikuntaleikit ja -pelit

Muuta:
aloitus viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Marika Kinnunen 044 7773259
marika.kinnunen@edu.suomussalmi.fi

Uintikerho

keskiviikko
klo 14.15 – 15.15
Kylpylä

Kohderyhmä:
1. – 3. lk

Muuta:
mukaan mahtuu 15 oppilasta
ilmoittautuminen kerhoon alkaa 5.9
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon sisältö:
uintitekniikka, sukeltamista ja
hypyt

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Kylpylä 044 7773134

Sähly-kerho

tiistai
klo 15.00 – 16.00
Ruukinkankaan koulu sali

Kohderyhmä:
1. – 3. lk oppilaat

Kerhon sisältö:
sählynpelaamista ja harjoittelua
Muuta:
sisäliikunta varustus
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Mikko Heikkinen 044 7773246
mikko.heikkinen@edu.suomussalmi.fi

Pipolätkä

keskiviikko
klo 15.00 – 16.00
jäähalli

Kohderyhmä:
1. – 4. lk

Kerhon sisältö:
rentoa hauskanpitoa ohjatun
pelaamisen merkeissä
jääpelit kaikissa muodoissa
Muuta:
tarvitset kypärän, luistimet ja mailan. jääkiekkokäsineet suotava olla.
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Mikko Heikkinen 044 7773246
mikko.heikkinen@edu.suomussalmi.fi

Minecraft kerho

torstai
klo 18.00 – 19.00
osallistuminen kotoa omalla koneella ja laitteilla

Kohderyhmä:
1. – 6. lk

Kerhon sisältö:
kerhossa rakennamme yhdessä erilaisia rakennelmia yms.
muuta:
mukaan mahtuu 7 oppilasta
ennakkoilmoittautuminen Harrille: 4.9. alkaen
info.uniesports@gmail.com
kerho alkaa viikolla 37
Kerhon vetäjä:
Harri Hämäläinen

Alakoululaisten takka

keskiviikko ja torstai
klo 12.00 – 16.00
Takkatupa Kirkkokuja 1
Kohderyhmä:
1. – 6. lk
Muuta:
osallistuminen oppilaan oman aikataulun mukaan
kerhossa ilmainen välipala
kerho on jo toiminnassa
Kerhon sisältö:
askartelua, pelejä, leikkejä yhdessä ja erikseen sekä läksyjen tekemistä
käytössä paljon erilaisia pelejä

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Jaana Kela 0440 615231
jaana.kela@evl.fi

Kuvataidekerho

perjantai
klo 13.00 – 14.30
Ruukinkankaan koulu kuvisluokka

Kohderyhmä:
1. – 6. lk

Kerhon sisältö:
tutustutaan ja kokeillaan eri tekniikoita, mm.
piirustus, maalaus ja muotoilu

Muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Ville Försti 044 7773217
ville.forsti@edu.suomussalmi.fi

Parkour-kerho

maanantai
klo 16.00 – 17.15
liikuntahalli

Kohderyhmä:
3. – 4. lk

Kerhon sisältö:
parkouria ja parkour tekniikoiden harjoittelua
Muuta:
sisäliikuntavarustus, sisäpelikengät suotavaa
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Mikko Heikkinen 044 7773246
mikko.heikkinen@edu.suomussalmi.fi

Lentopallokerho

torstai
klo 16.00 – 17.00
Liikuntahalli

Kohderyhmä:
3. – 4. lk

Kerhon sisältö:
lentopallon pelaaminen ja
harjoittelu

muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Tessa ja Jemina
Markku K 044 7773330
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi

Kässä- ja askartelukerho

Keskiviikko
klo 15.15 – 16.45

Paikka:
Työpaja Hanslankarit
2. kerros Värkkyy
Kurimontie 6 A

Kohderyhmä:
4. – 6. lk

Kerhon sisältö:
ompelua koneella, erilaisia käsityötekniikoita, lankatöitä, askartelua, värjäystä ym.
muuta:
kerho alkaa viikolla 37
ilmoittautuminen Virpille
Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Virpi Wegelius-Rantaeskola
044 7773068
virpi.wegelius-rantaeskola@suomussalmi.fi

Sähly

torstai
klo 16.00 – 17.00
Liikuntahalli

Kohderyhmä:
4. – 6. lk oppilaat

Kerhon sisältö:
sählynpelaamista ja harjoittelua
Muuta:
sisäliikunta varustus
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Markku Kemppainen
044 7773246
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi

Kuviskerho

keskiviikko
klo 14.00 – 15.00
Karhulanvaaran koulu

Kohderyhmä:
4. – 6. lk

Kerhon sisältö:
eri materiaalein ja tekniikoin kuvaamataitoa

Muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Jenni Alanko 044 7773153
jenni.alanko@edu.suomussalmi.fi

Lego-rakentelu ja koodaus kerho

klo 14.00 – 15.00
Karhulanvaara erityisopetusluokka

Kohderyhmä:
4. – 6. lk

Kerhon sisältö:
legoilla rakentelu, koodaamisen alkeita, robottien rakentamista ja ohjelmointia

Muuta:
Kerho alkaa viikolla 37
mukaan mahtuu 12 kerholaista

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Liisa Asikainen 044 7773219
liisa.asikainen@edu.suomussalmi.

Kokkikerho

tiistai
klo 15.00 – 16.30
kotitalousluokka

Kohderyhmä:
4.- 6. lk

Kerhon sisältö:
helppoa ja nopeaa ruokaa ja leivonnaisia
Muuta:
ilmoittautuminen: www.suomussalmi.4h.fi 8.9. mennessä
mukaan mahtuu 10 oppilasta
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Liisa Tolonen 0407387881
suomussalmi@4h.fi

Uintikerho

torstai
klo 16.00 – 17.00
Kylpylä

Kohderyhmä:
4. – 9. lk

Muuta:
mukaan mahtuu 8 oppilasta
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon sisältö:
uintitekniikka
sukeltamista
hypyt

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Marco Sang 044 7773034
marco.sang@edu.suomussalmi.fi

Jalkapallokerho

tiistai
klo 8.00 – 9.00
Ruukinkankaan koulun liikuntasali

Kohderyhmä:
5. – 6. lk oppilaat
Kerhon sisältö:
jalkapallonpelaamista ja harjoittelua

Muuta:
sisäliikunta varustus
kerho alkaa viikolla 38
ilmoittaudu Jarmolle tekstiviestillä tai sähköpostilla 31.8. mennessä
mukaan mahtuu 12 oppilasta

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Jarmo Korhonen 044 7773233
jarmo.korhonen@suomussalmi.fi

Lentopallokerho

maanantai
klo 16.30 – 18.00
liikuntahalli

Kohderyhmä:
5. – 6. lk

Kerhon sisältö:
lentopallon pelaaminen ja
harjoittelu

muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Markku Kemppainen
044 7773330
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi

Pipolätkä

torstai
klo 15.00 – 16.00
jäähalli

Kohderyhmä:
5. – 8. lk

Kerhon sisältö:
rentoa hauskanpitoa ohjatun
pelaamisen merkeissä
jääpelit kaikissa muodoissa
Muuta:
tarvitset kypärän, luistimet ja mailan. jääkiekkokäsineet suotava olla.
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Esa Kettunen 044 7773276
esa.kettunen@edu.suomussalmi.fi

Kuntosalikerho

keskiviikko
klo 15.15 – 16.45
Kuntosali Kylpylä

Kohderyhmä:
7. – 9. lk tytöt

Kerhon sisältö:
kuntosaliharjoittelu

Muuta:
mukaan mahtuu 8 oppilasta
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Markku Kemppainen
044 7773330
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi

Safkaa sukkelasti

torstai
klo 15.00 – 16.30
kotitalousluokka

Kohderyhmä:
7.- 9. lk

Kerhon sisältö:
helppoa ja nopeaa ruokaa ja leivonnaisia

Muuta:
ilmoittaudu Arjalle Wilma-viestinä tai tekstiviestillä 4.9. mennessä
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Arja Pänkäläinen 044 7773290
arja.pankalainen@edu.suomussalmi.fi

Käsityökerho

torstai
klo 15.00 – 16.30
Ruukinkankaan koulu käsityöluokka

Kohderyhmä:
7. – 9. lk

Kerhon sisältö:
suunnitellaan ja valmistetaan tuotteita erilaisin käsityöteknikoin monipuolisesti ja ohjatusti
muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjä:
Mirkka Eskelinen
044 7773269
mirkka.eskelinen@edu.suomussalmi.fi

Historiakerho

torstai
klo 15.00 – 16.00
Ruukinkankaan koulu luokka b2 15

Kohderyhmä:
6. – 9. lk

Kerhon sisältö:
tutustutaan historian eri aikakausiin ja tapahtumiin
muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjä:
Joel Mustonen
0447773272
joel.mustonen@edu.suomussalmi.fi

Fysiikka ja lajitekniikka lentopallo

perjantai
klo 15.00 – 16.30
Liikuntahalli

Kohderyhmä:
6. – 9. lk

Kerhon sisältö:
Fysiikka- kehonhuolto- ja lentopallo harjoitteita

muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Markku Kemppainen 044 7773330
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi

Sähly-kerho

keskiviikko
klo 16.00 – 17.00
Liikuntahalli

Kohderyhmä:
7. – 9. lk oppilaat

Kerhon sisältö:
sählynpelaamista ja harjoittelua
Muuta:
sisäliikunta varustus
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Mikko Heikkinen 044 7773246
mikko.heikkinen@edu.suomussalmi.fi

Heppakerho

keskiviikko
klo 15.10 – 17.45
Väinöläntalli

Kohderyhmä:
7. – 9. lk

Kerhon sisältö:
ratsastusta ja teoriaa vuoro viikoin
Muuta:
lähtö Ruukinkankaan koulun pysäkiltä klo 15.10 ja paluu koululle klo17.45
mukaan mahtuu 6 oppilasta
ennakkoilmoittautuminen Anulle
kerho alkaa viikolla 37
Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Anu Pyykkönen 044 2885590
anu.pyykkonen77@gmail.com

Musakerho

torstai
klo 15.00 – 16.00
Ruukinkankaan koulu musiikkiluokka

Kohderyhmä:
7. – 9. lk

Kerhon sisältö:
Soittamista eri instrumenteilla ja laulamista, sekä bändiharjoittelua

Muuta:

kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Ville Försti 044 7773217
ville.forsti@edu.suomussalmi.fi

Puu-ja metallityökerho

keskiviikko
klo 15.00 – 16.30
teknisen työn tila

Kohderyhmä:
7. – 9. lk

Kerhon sisältö:
tehdään puu-, metalli-, ja elektroniikkatöitä omien
suunnitelmien mukaan

Muuta:
ennakkoilmoittautuminen Akulle
alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Aku Partanen 044 7773302
aku.partanen@edu.suomussalmi.fi

Lentopalloilukerho

maanantai
klo 15.00 – 16.30
Liikuntahalli

Kohderyhmä:
7. – 9. lk

Kerhon sisältö:
lentopallon pelaaminen ja
harjoittelu

muuta:
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Markku Kemppainen
044 7773330
markku.kemppainen@edu.suomussalmi.fi

Sähly-kerho

tiistai
klo 15.00 – 16.00
Liikuntahalli

Kohderyhmä:
7. – 9. lk oppilaat

Kerhon sisältö:
sählynpelaamista ja harjoittelua
Muuta:
sisäliikunta varustus
kerho alkaa viikolla 37

Kerhon vetäjän yhteystiedot:
Marco Sang 044 7773034
marco.sang@edu.suomussalmi.fi

 

Tulostettava esite pdf-muodossa

Suomussalmi