Ajankohtaista

Sep 12

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan haku jatkuu

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan (Veo) tehtävä on pantu uudelleen hakuun jatkuvalla haulla.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja työskentelee koko kunnan alueella kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä sekä perhepäivähoidossa. Lasten kanssa työskentelyn lisäksi työnkuvaan kuuluu henkilöstön konsultointia ja ohjausta arjen kuntouttavien toimintatapojen käyttöön.

Tehtävään vaaditaan innostuneisuutta ja positiivista työotetta ja asennetta.

Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään varhaiskasvatuslain (540/2018 §30) mukainen varhaiskasvatuksen erityisopettajan pätevyys tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään. Lisäksi olet suorittanut erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella tai sinulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Pätevien hakijoiden puuttuessa myös epäpätevät otetaan huomioon.

Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelun kautta, työavain 551708. Linkki ilmoitukseen.  Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset ja CV tai ansioluettelo pdf-tiedostoina. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

Varhaiskasvatuksen johtaja Jaana Heikkinen, 044 568 4321, jaana.o.heikkinen@suomussalmi.fi
Varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja Birgitta Vikholm, 044 777 3189, birgitta.vikholm@suomussalmi.fi

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi