Ajankohtaista

Sep 08

Taiteiden yö 2023 ohjelma

Suomussalmen Taiteiden yö kutsuu jälleen nauttimaan kulttuurista ja tunnelmoimaan pimenevää syysiltaa perjantaina 15. syyskuuta. Tapahtumat käynnistyvät klo 15 audioteoksella, mutta suurin osa ohjelmista kuitenkin alkaa kello 17–18. 

Suomussalmen Taiteiden yö on yhteisöllinen tapahtuma, jonne ohjelmaa järjestävät monet yhdistykset, yritykset, vapaat toimijat ja kunta.  

Tämän vuoden tapahtuman erikoisuutena on Ämmän voimalaitoksen ympäristöön rakentuva Pohjoinen oopperakomppania ry:n Silkkiperhonen-audioteos. Audioteoksen lähtöpisteenä on Ämmänkadun ja Koulukadun risteys. Paikan päällä on kaksi Pohjoisen oopperakomppanian henkilöä ohjeistamassa yleisöä. Teos on yleisön vapaasti koettavissa omaan tahtiin. Mukana täytyy olla omat kuulokkeet. Reitin varrelle tulee pukuinstallaatioita, jotka toimivat samalla reittimerkkeinä. 

Myöhemmin samana iltana nähdään yhdistyksen audiovisuaalinen teos Aittokoskella. Teos on nähtävillä tunnin ajan voimalaitoksen seinään heijastettuna.  

Työpalvelukeskus Miilun kierrätysmyymälässä on ohjelmaa, ja myymälä on auki klo 18 saakka.  

Kirjastolla puolestaan kuullaan elävää musiikkia illan aikana, esiintyjinä pikkuviulistit, The Heater Duo, kitaristi Aino Laukkoski sekä Moniaat-kuoro. Myös lukukoirat Nasti ja Zina vierailevat kirjastossa. 

Nuorisopalvelut järjestää piknikin Tietäväisen puistoon.  

Suomussalmen kunnan harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkinnon saaja julkaistaan torin lavalla klo 19.45! 

Ohjelma:

Runokahvila 

Leena Manner lukee omia runojaan klo 19.30 ja 20.30. 

Entisen KIPAn tilat, Kauppakatu  KLO 17-21 
Laivabaari  Jätkänpuisto, Kianta-laiva  KLO 19-22 
Jana Mulari – tanssiesitys  Jätkänpuiston lava  KLO 19-19.30 
Vmeste: Kaalipiirakoita ja musiikkia  Kauppakadulla  KLO 16-20 
Karhulanvaaran kutosten kiska   Kauppakatu  KLO 17.30-21 
Heikki Timosen luontomaalauksia  Kirjasto, Galleria Kieppi  KLO 10-20 
Lukukoirat Nasti ja Zina Kirjasto  KLO 15-17 
Moniaat tulkitsee Leevi and the Leavingsia ym.  Kirjasto  KLO 19 alk. 
Palapelipöytä  Kirjasto  KLO 15-20 
Askartelupiste  Kirjasto  KLO 15-20 
Kitaristi Aino Laukkoski  Kirjasto  KLO 18.30 alk. 
Pikkuviulistit ja The Heater Duo  Kirjastoauto  KLO 17 alk. 
Salaperäinen mestari Jani Kinnunen – kiertävä kitaristi  Koko tapahtuma-alueella  KLO 17-20.30 
Arja Juntusen valkosipulikoju  KukkaIris  KLO 15-21 
Kurpitsan punnitus  KukkaIris  KLO 17-18 
Painavimman kurpitsan julkistus  KukkaIris  KLO 18.30 
Hetken Glamour -valokuvausta omalla puhelimella  KukkaIris  KLO 17-21 
Tunnelmallinen sisustusosasto ja jotain jännää!  Muoti ja sisustus Kirsikka  KLO 18-20 (10-20) 
Apteekin jumppahetki  Suomussalmen apteekki  KLO 17.30, 18.30, 19.30 
Syntisten virret  Suomussalmen kirkko  KLO 18-19 
Nuokkarin Piknik-puisto  Tietäväisen puisto  KLO 16-20 
Kuoro  Torilava  KLO 19 alk. 
LAVALLA! Salaperäinen mestari Jani Kinnunen  Torilava  KLO 20.30 alk. 
Tanssiryhmä Loimu  Torilava  KLO 20 alk. 
Harrastajakulttuurirahaston palkintojenjako  Torilava  KLO 19.45-20 
Pesiön kyläyhdistyksen Lettubaari  Torilla  KLO 17-21 
Kainuunliitto, Kainuun kulttuuripiste  Torilla  KLO 19-21 
Silkkiperhonen-audioteos  Ämmän voimalaitos  KLO 15-18 

 

 

 

Suomussalmen Taiteiden yö Facebookissa

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi