Ajankohtaista

Sep 06

Kunnanhallituksen päätöksiä 5.9.2023 

Suomussalmen kunnanhallitus kokouksessaan 5.9.2023 päätti mm. julistaa talouspäällikön viran haettavaksi 27.9.2023 klo 15.00 mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi myös talousarvioraamin vuosille 2024–2026 ja ensi vuoden talousarvion laadintaohjeen. 

Valtuustolle esitetään, että se hyväksyy elinkeinojen kehittämisrahaston käyttämistä Hossanniemen polttoainejakeluaseman rakentamisen rahoittamiseen. 

Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa 

Suomussalmen kunta on mukana Kuhmon kaupungin hallinnoimassa Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeessa. Kunnanhallitus nimesi hankkeen ohjausryhmän jäseneksi kunnanjohtaja Erno Heikkisen ja varajäseneksi elinvoimajohtaja Jonne Maaningan. 

Savukosken, Sallan, Kuusamon, Suomussalmen, Kuhmon, Lieksan, Ilomantsin, Tohmajärven ja Kiteen muodostamalla alueella kaikilla kaupungeilla ja kunnilla on samanlaisia kehittämistavoitteita, jotka aikaisemmin liittyivät rajan läheisyyteen ja rajan ylittävään yhteistyöhön. Venäjän hyökkäyssodan jälkeisessä ajassa myös rajan läheisyyden haasteet ovat yhteisiä. 

Hankkeen tavoitteena on: 

  • vahvistaa rajaseutujen yhteistä strategista kehittämistä ja vakiinnuttaa yhteistyön tapa, 
  • parantaa rajaseutujen seutukaupunkien ja kuntien yhteistyötä ja asemaa aluekehittämisen keskeisissä teemoissa, 
  • parantaa rajaseutujen seutukaupunkien ja kuntien kykyä hyödyntää EU ja alueohjelmien hankerahoitusta ylimaakunnallisilla sekä rajat ylittävillä hankekokonaisuuksilla sekä 
  • aktivoida yritysten ja muiden toimijoiden ylimaakunnallisia hankkeita. 

 

Kokouksen koko asialista ja pöytäkirja sen hyväksymisen jälkeen löytyy Dynasty-tietopalvelusta. Linkki avautuu uuteen välilehteen. 

Linkki talouspäällikön hakuun Kuntarekry.fi-sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.  

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi