Ajankohtaista

Jul 04

Otto-oikeuden käyttäminen teknisen lautakunnan päätökseen 

Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen on käyttänyt kuntalain mukaista otto-oikeutta teknisen lautakunnan 29.6.2023 tekemään päätökseen Suomussalmen kunnan yksityisteiden talvihoitourakoista vuosille 2023–2026.  

Perusteluna otto-oikeuden käyttämiseen ovat yksityisteiden talvihoidon urakointiin liittyvien kustannusten merkittävä nousu. Kustannukset ylittävät sekä talousarvioon ja taloussuunnitelmavuosille että aiemmille vuosille varatut määrärahat noin 40 prosentilla. 

Kyseessä ei ole lakisääteinen tehtävä. 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta, ja asia tulee kunnanhallituksen käsiteltäväksi elokuun alussa pidettävään kokoukseen. 

“Olen keskustellut asiasta kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Moilasen kanssa, ja hän on puoltanut otto-oikeuden käyttämistä”, kunnanjohtaja Heikkinen kertoo.  

Kuntaliiton verkkosivuilla otto-oikeudesta kerrotaan, että kunnanhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan  

  • tehdä uusi päätös 
  • aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka 
  • asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi. 

Linkki teknisen lautakunnan pöytäkirjaan ko. asiakohtaan  

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi