Ajankohtaista

Leikkipuisto
Jun 14

Leikkipaikkoja kunnostetaan osallistavalla budjetoinnilla

Suomussalmen osallistavan budjetoinnin yleisöäänestyksessä toteutettavaksi kohteeksi nousi ulkoleikkipaikkojen päivittäminen ja kunnostaminen. Kolmesta loppuvaiheen äänestyksessä mukana olleista vaihtoehdoista se sai 41 % äänistä, kun ääniä annettiin kaikkiaan 375.

Jokainen vaihtoehto keräsi ääniä hyvin. Kakkossijalle tullut koko perheen konsertti keräsi 31 % äänistä ja viimeiseksikin jääneet uudet ulkotapahtumien penkit saivat nekin 27 % äänistä.

Kuntalaiset saivat ehdottaa kohteita ja äänestää 5 000 euron määrärahan käyttämisestä.

“Leikkipaikoille tilataan summalla jotakin ylimääräistä, tätä rahaa ei käytetä varaosiin tai maaliin. Ainakin Jalonkankaan keinu uusitaan”, tekninen johtaja Niina Kinnunen suunnittelee.

“Aiemmin tehtyjä ehdotuksia ja nyt äänestyksessä voittajalle hävinneet ehdotukset eivät joudu romukoppaan, vaan niitä otetaan huomioon normaalin talousarviosuunnittelun puitteissa”, kunnanjohtaja Erno Heikkinen painottaa.

Hän muistuttaa, että jo nyt kesän aikana järjestetään lukuisia konsertteja ja tapahtumia koko perheelle.

“Haluamme tarjota unohtumattomia musiikki- ja kulttuurikokemuksia kaikenikäisille. Tule perheesi kanssa nauttimaan kesästä ja kulttuurista esimerkiksi Teatteri Tien Kettu ja Korppi näytelmään 3.7. kirjastolle, tai jammailmaan Ämmän kesäiltoihin jokaisena heinäkuun keskiviikkona”, kunnanjohtaja kutsuu.

Nuorisovaltuustolla ja vanhus- ja vammaisneuvostolla omat määrärahat

Kunta varasi kunnan vaikuttamiselimille, eli vanhus- ja vammaisneuvostolle ja nuorisovaltuustolle molemmille omat 2 500 euron määrärahat.

Vanhus- ja vammaisneuvosto on päättänyt käyttää osallistavan budjetoinnin määrärahansa muusikkovierailuihin laitoksissa, kaikkien asukkaiden luona. Vierailut toteutetaan elokuun puolivälin jälkeen. Lisäksi järjestetään yleiset musiikkitapahtumat Ämmänsaaressa, Kirkonkylällä, Vuokissa ja Ruhtinansalmella. Kulttuuripalvelut huolehtii järjestelyistä.

Nuorisovaltuuston hallitus valmistelee osuutensa käyttöä. Tarkoitus on koota päivähoitolasten ja koululaisten ideoita heti alkusyksystä, koulun alkamisen jälkeen.

Jatkoa luvassa

“Tavoitteena on saada vuoden 2024 talousarvioon tämänvuotista suurempi määräraha kuntalaisten päätettäväksi”, kunnanjohtaja Heikkinen kertoo.

Valtuusto vahvistaa ensi vuoden talousarvion joulukuun kokouksessaan.

 

 

Lisätiedot medialle: kunnanjohtaja Erno Heikkinen, p. 044 777 3344.

Kuvassa Sasu, 7, kuvattuna leikkipuisto Humulassa. Kuva: Tuula Leskinen.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi