Ajankohtaista

Apr 05

Uusia tuulia työllisyyspalveluihin Miia Moilasen myötä 

Pari vuotta sitten Suomussalmelle paluumuuttanut Miia Moilanen on nyt aloittanut kunnan työllisyysasiantuntijana. Työllisyyden edistäminen sekä yhteistyö työnantajien ja oppilaitosten kanssa ovat tehtävälistan kärjessä, samoin kuin uusien toimintatapojen ideointi yhteistyössä osaavan työporukan kanssa ennestään toimivat toimintatavat huomioon ottaen. Työhuoneet löytyvät Miilusta ja kunnantalolta. 

Moilasen työkokemus oman yrityksen toiminnasta, hanketyöstä ja ammatillisen koulutuksen suunnittelutyöstä sekä nuorten ja aikuisten kouluttamisesta luovat vankan pohjan uuteen työhön. Joitakin vuosia sitten suoritetut fysioterapeutin opinnot ja siinä ammatissa toimiminen tuovat myös osaltaan näkökulmaa työllisyystyöhön. 

Ensimmäinen käynti kunnantalolla jäi koululaisena kesätöihin arkistoon tulleelle Miialle ikuisesti mieleen, kun hän otti ja pyörtyi. Kunnan hommissa hän on toiminut mm. Kianta-Opiston joogaohjaajana.   

Miia toivoo ihmisten tulevan rohkeasti juttusille ja tutustumaan, vaikka aika monet suomussalmelaiset tuntevat hänet entuudestaan. Tuttu ja turvallinen verkosto olikin yksi paluumuuttoon kannustaneista tekijöistä.  

Useita maratoneja ja puolimaratoneja juosseelta Moilaselta jää tänä vuonna Raatteen Maraton juoksematta perhejuhlan vuoksi, mutta tulevina vuosina se on varmasti ohjelmassa. Pitkän matkan juoksemisen oheen uutena harrastuksena on tullut Kerälänkylästä hankitun talon remontointi ja omakotitaloon liittyvät kotityöt. 

Miialle parasta kylillä asuessa on se, että luonto alkaa ulko-ovelta. Lumikenkäillen ja suksilla pääsee talvella liikkumaan kotipihasta. 

“Kesällä liikun paljon luonnossa ja marjastan, kuten kaikki suomussalmelaiset”, hän naurahtaa. 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi