Ajankohtaista

Apr 03

Kesätyöseteli 2023

Suomussalmen kunta jakaa Suomussalmella perusopetuksensa päättäville ja suomussalmelaisille muualla perusopetuksensa vuonna 2023 päättäville 9.-luokkalaisille kesätyösetelit, jotka mahdollistavat kesätyön kahdeksi viikoksi kesä–elokuun 2023 aikana. Setelit jaetaan oppilaille päättötodistusten jaon yhteydessä. 

Setelin arvo on 280 euroa. Seteli kattaa kahden viikon työjakson ja työaika on 30 tuntia viikossa. Työnantaja maksaa ylimenevän osan palkasta, jos se on suurempi kuin setelin arvo, ja palkan sivukulut. 

Työjakson ei ehdottomasti tarvitse olla yhtäjaksoinen, mutta työn tulee yhteensä kestää vähintään 60 tuntia. 

Suomussalmen kunta kannustaa työnantajia työllistämään nuoria kesätöihin kesätyösetelillä. 

Työnantajana voi toimia yritys, kylätoimikunta, yhdistys, kunta, hyvinvointialue, Kainuun liitto, valtio, seurakunta ja muut julkisyhteisöt tai yksityinen henkilö (esim. lastenhoito, vanhusten auttaminen, maa- ja metsätaloustyöt). Kunnan tuki ei kuitenkaan koske omassa kodissa tehtyä työtä tai yrittäjän oman lapsen palkkaa.  

Nuori etsii itse työpaikan ja antaa setelin työnantajalle. Työnantaja laskuttaa setelin arvon kunnalta työsuhteen päätyttyä. Sama työnantaja voi palkata useampia opiskelijoita työhön kesä–elokuun aikana. 

Lisätietoja kesätyösetelistä antaa palvelusihteeri Tarja Kela, puh. 044 777 3212 tai tarja.kela(at)suomussalmi.fi. 

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi