Ajankohtaista

Jan 27

Kunta kysyy muuttajilta

Suomussalmen kunta on lähettänyt kirjeet viime vuonna sekä kuntaan muuttaneille että kunnasta lähteneille täysi-ikäisille henkilöille. Kirjeissä pyydetään vastaamaan verkkokyselyyn. Molemmille muuttajaryhmille on omat kyselynsä. 

Kuntaan muuttaneilta tiedustellaan muuttopäätökseen vaikuttaneista tekijöistä ja viihtymisestä Suomussalmella. Vastauksia hyödynnetään kunnan toiminnan kehittämisessä, jotta Suomussalmelle muuttaminen ja täällä asuminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja miellyttävää. 

Kunnasta pois muuttaneilta tiedustellaan muun muassa muuttosyitä ja asioita, jotka olisivat saaneet jäämään paikkakunnalle, sekä mahdollisia paluumuuttoajatuksia. Myös tämän kyselyn vastauksia käytetään kunnan toiminnan kehittämisessä. 

“Odotamme mielenkiinnolla vastauksia. Jokainen vastaus on tärkeä ja auttaa meitä työssämme”, kirjeen allekirjoittaneet kunnanjohtaja Erno Heikkinen ja elinvoimajohtaja Jonne Maaninka toteavat.  

  

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi