Ajankohtaista

Dec 16

Emäjoen kevyenliikenteen sillan rakennustyö on käynnistynyt

Suomussalmella Emäjoen ylittävän kevyenliikenteen sillan rakennustyö on päässyt hyvään vauhtiin, tosin työmaa hiljenee tammikuun alussa jatkuakseen taas huhtikuussa. 

Kunnan edustajat yhdessä urakoitsija Kreate Oy:n ja projektikonsultti Welado Oy:n edustajien kanssa kävivät työmaalla 14.12.2022 tarkastelemassa rakennusprojektin tilannetta. Uitonkujan puolen porapaalutukset ovat valmistuneet ja Jätkänpuiston puolen porapaalutukset olivat käynnissä. 

Seuraavaksi porapaalut raudoitetaan ja betonoidaan, asennetaan kallioankkurit ja tehdään betonirakenteiden alapuoliset maanrakennustyöt. 

Markus Tarvainen Kreate Oy:stä arvioi teräsrakenteen asentamisen tapahtuvan huhtikuussa. Sillan pitäisi valmistua loppukesästä. Sillalle johtavien reittien valmistumisen aikataulu ei kunnan teknisen johtajan Niina Kinnusen mukaan ole vielä tarkasti tiedossa. 

Emäjoen siltahanke on ollut vireillä jo pidempään. Aluehallintoviraston myöntämä vesilupa sillan rakentamiselle on saatu jo vuosi sitten (15.12.2021). Tämän vuoden alussa siltahanke joutui vaikeuksiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja sen myötä teräksen hinnan ja kaikkien muiden kustannusten noustua rajusti. Kunta kuitenkin päätti sitoutua hankkeeseen. 

13.12.2022 kunta sai hyviä uutisia, kun tieto eduskunnan talousarvioon lisättävästä 300 000 euron määrärahasta siltaa varten tuli julki. (Linkki vie Kainuun kansanedustajien tiedotteeseen.)  

Valokuvat: Niina Kinnunen. Klikkaa kuvia suuremmiksi!

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi