Ajankohtaista

Aug 26

Kunnanhallitus kokoontuu 30.8.2022 

Suomussalmen kunnanhallituksen 22.8.2022 pidettävän kokouksen asialistalla on mm. ajankohtaisten talousasioiden ohella kunnan osallistuminen ateria- ja puhtaanapitopalveluiden yhtiöittämisjärjestelyn selvittämiseen sekä yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen ateria- ja puhtaanapitopalveluissa. 

Kuntien järjestämisvastuu sote-palveluista siirtyy hyvinvointialueelle 1.1.2023. Jatkossa Kainuun kunnat eivät voi tuottaa ateria- ja puhtaanapitopalveluita hyvinvointialueella nykymuodossaan eikä hyvinvointialue voi ostaa tukipalveluita kuntaomisteiselta toimijalta ilman kilpailuttamista.  

Hyvinvointialue voi jatkossa tuottaa ateria- ja puhtaanapitopalveluita omana toimintanaan, ostopalveluina markkinoilta (kilpailuttaminen) tai sidosryhmäperustein omistamaltaan yhtiöltä (InHouse-yhtiö). Kainuun hyvinvointialueen valmistelutoimielin on teettänyt Kainuun alueen ateria- ja puhtaanapitopalveluista yhtiöittämisselvityksen, jossa mukana olivat Kainuun sote-kuntayhtymä, Suomussalmen kunta, Hyrynsalmen kunta, Kuhmon kaupunki, Sotkamon kunta ja Paltamon kunta sekä optiomahdollisuudella Puolangan ja Ristijärven kunnat. 

Selvityksen mukaan suunniteltu yhtiöittäminen tulee mitä todennäköisimmin täyttämään liikkeen luovutuksen tunnusmerkistön. Tämä tulee kuitenkin varmistaa vielä siinä vaiheessa, kun tiedetään, mitä ollaan siirtämässä yhtiöön. Liikkeen luovutuksessa henkilöstö siirtyy hyvinvointialueelle ns. vanhoina työntekijöinä siirron hetkellä voimassa olevilla työsuhde-ehdoilla.  

Yhtiöittämisjärjestely vuoden 2022 aikana on vaativa. Järjestelyyn liittyvien tahojen tulee pystyä elokuun aikana tekemään päätös mukanaolosta järjestelytoiminpiteissä ja sitoutumaan järjestelyyn liittyvien asiantuntijapalvelujen hankintaan liittyviin kustannuksiin. Tämä päätös ei vielä sido lopulliseen osakkuuteen perustettavassa yhtiössä. Päätös kuitenkin mahdollistaisi sen, että perustamiseen liittyviä siirtosopimuksia ja muita yhtiöittämisasiakirjoja voidaan lähetä laatimaan ja lopullinen päätös tehdä myöhemmin yhdellä kertaa sen jälkeen, kun neuvottelut osapuolten välillä on saatu käytyä. Koska nyt tehtävä päätös ei velvoita osapuolia lopullisesti olemaan mukana perustettavassa yhtiössä, ei ole kysymys lopullisesta päätöksestä. 

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) mukaan soteuudistuksessa on kyse henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavasta palvelutuotannon muutoksesta. Vaikka nyt kyseessä olevassa yhtiöittämissuunnitelmassa ei ole sinällään kysymys kunnan ja kuntayhtymien henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen, liittyy nyt suunnitteilla oleva järjestely sote-uudistukseen. Tästä syystä käsitys on, että ennen mahdollista yhtiöittämistä tulee liikkeen luovuttamista koskevan tiedottamisen lisäksi käydä asiassa varsinainen yhteistoimintamenettely ennen kuin yhtiöittämisestä tehdään lopullinen päätös. 

Kunnanhallituksen asialistalla on myös yhteistoimintamenettelyn aloittaminen kunnan ateria- ja puhtaanapitopalveluissa. 

Kokonaisuudessaan kunnanhallituksen esityslista löytyy täältä: https://suomussalmi10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202283 

Kokouksen pöytäkirja löytyy sen tarkastamisen jälkeen täältä: 

https://suomussalmi10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=1 

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi