Ajankohtaista

Jul 05

Vs. kulttuurituottaja Veera Tavila hyppäsi liikkuvaan junaan

Tarkemmin sanottuna vs. kulttuurituottaja Veera Tavila on päässyt heinäkuun alussa hyppäämään täysiä liikkuvaan junaan. Koronavuosien jälkeen kunnassa tapahtuu juuri nyt paljon kulttuurin saralla, ja oman lisänsä tuo uusi koulu ja sen taide. Syksyllekin on jo tiedossa monta tilaisuutta, joista hän suostuu mainitsemaan Taiteiden yön 16.9. ja Pakko sanoa! -festivaalin seuraavassa viikonvaihteessa Taiteiden yön jälkeen.  

“Kunhan vain ehtisin kaikkialle”, hän toivoo. 

Vauhti ei huimaa tuoretta kulttuurituottajaa, sillä esimerkiksi kuntaorganisaatioon ja sen toimintaan hän perehtyi työskennellessään kunnan viestintäsuunnittelijana muutama vuosi sitten. Paikalliset ihmiset, yhteisöt ja yrittäjät ovat tuttuja edellisen työn kautta paikallislehti Ylä-Kainuun taustayhtiö Hilla Groupista ja sen edeltäjästä SLP mediasta. 

Kulttuurituottajan tehtävän hän ottaa käytännönläheisesti ja kuntalaislähtöisesti. Kuntalaislähtöisyys lähtee jo niistä tiloista, joita kuntalaiset käyttävät. 

“Uusi koulu on oma lukunsa, mutta kunnassa on paljon valjastamatonta potentiaalia ja kehittämiskohteita tiloissa, joita käytetään erilaisiin kulttuuritoimintoihin”, hän kuvailee. 

Jo johonkin tilaan sisään astuminen viestittää joko tulijan toivottamista tervetulleeksi tai jättää epämääräiseen aulatilaan, joka ei kutsu peremmälle. “Sillä on merkitystä, miten kulttuuritilaan sisään tuleva ihminen näkee, kuulee tai haistaa tilan”. 

“Minuun voi aina ottaa yhteyttä, ainakin virka-aikana”, hän naurahtaa. Puhelin on jo pirissyt niin paljon, ettei jokaiseen soittoon ole pystynyt heti vastaamaan. 

Vapaa-aikanaan Veera keskittyy perheeseen, pian nelivuotiaaseen poikaan, puolisoon ja jämtlanninpystykorvan pentuun. Taitavan valokuvaajan kuvauskohteena useimmiten ovatkin poika ja koira. 

“Yhdessä seikkailemme Suomussalmen luonnossa”, hän kertoo. Perhe ei vielä ole pojan kanssa yöpynyt ulkona, mutta eiköhän sekin tapahdu lähiaikoina. Jo pelkästään kunnasta löytyvät monipuoliset laavut, lähellä teitä sijaitsevista vaikeammin löydettäviin, innostavat ulkona viihtyvää perhettä, jonka kiinteä tukikohta löytyy kirkonkylältä. 

Veera on palannut lähes lähtöpisteeseensä, sillä syntymäkoti vanhalla koululla sijaitsi puolen kilometrin päässä nykyisestä kodista. 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi