Ajankohtaista

Jul 01

Suomussalmen kunta mukana lupiinitalkoissa

Lupiinien torjuntatalkoot 4.7.–30.9.2022. Suomussalmen kunta jakaa talkoolaisille jätesäkkejä, joita voi hakea kunnanvarikolta osoitteesta Lohitie 4, sekä kirjastolta osoitteesta Kiannonkatu 31 toimipisteiden aukioloaikoina. 

Lupiinit kerätään säkkeihin ja suljetut säkit voidaan toimittaa maksutta Pölykankaan lajitteluasemalla sijaitsevalle siirtolavalle. Talkoolaiset voivat viedä suljetut jätesäkit myös teiden varsille, jolloin jätesäkkien sijainnit tulee ilmoittaa numeroon 044 777 3326. Jätesäkit kuljetetaan tarvittaessa kunnan toimesta lajitteluasemalle Ämmänsaaren ja Suomussalmen kirkonkylän taajamien alueilta. 

Yksittäiset lupiinit kannattaa kaivaa juurineen irti maasta. Laajemmista kasvustoista kannattaa kerätä kukat ja siemenkodat, etteivät siemenet pääse leviämään. 

Talkooalueeseen kuuluvat kunnan omistamat maa-alueet ja lisäksi talkoolaisten omistuksessa olevat alueet.  

Lupiini on haitallinen vieraslaji, joka leviää tuhoten alueen alkuperäisen kasvillisuuden. Lupiini on merkittävä syy luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen. 

Muuta huomioitavaa 

Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi. (Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinasta 1709/2015, 4 §) 

Tontinomistajan tai haltijan velvollisuus on poistaa tontin ja kadun väliseltä viherkaistalta ja ojan alueelta roskat sekä järjestää muu puhtaanapito ja kasvillisuuden siistinä pitäminen. (Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 547/2005, 10 §) 

Kunnalla ei ole vastuuta talkoolaisille, ja koska jokainen toimii omalla vastuullaan, pyydetään noudattamaan yleistä varovaisuutta. 

Lisätietoja: 

Puutarhuri Milla Nyman puh. 044 777 3326 sähköposti milla.nyman@suomussalmi.fi 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi