Ajankohtaista

Jun 21

Raatteen tie -yritysryhmähanke päätökseen  

Suomussalmen kunnan hallinnoima Raatteen tie -yritysryhmähanke käynnistyi 2018 ja päättyi tämän vuoden keväällä. Hanke sai alkunsa siitä, että ryhmä Raatteen alueen matkailuyrityksiä halusi yhdessä lisätä Raatteen tunnettuutta, kehittää Raatteentien matkailua ja näkyvyyttä sekä sitä kautta kasvattaa ja tukea Raatteentiehen liittyvää liiketoiminnan kehittymistä. Yritysryhmähanke nähtiin hyvänä keinona kehittää Raatteentien palvelukokonaisuutta ja näkyvyyttä.   

Hankkeen tavoitteena oli kehittää matkailijoille aiempaa laadukkaampia palvelupaketteja ja parantaa yritysten keskinäistä yhteistyötä houkutellen näin Raatteen alueelle lisää kävijöitä. Hankkeen tavoitteena oli myös luoda selkeä ja tunnistettava Raatteen tie -brändi, yhteinen visuaalinen ilme, joka on helposti löydettävissä myös sähköisistä tiedotus-, myynti- ja markkinointikanavista. Painopistealueina olivat luonto-, sotahistoria- ja elämysmatkailupalvelut. Sähköinen tiedottaminen ja alueen markkinointi kaikissa muodoissaan olivatkin hankkeessa tärkeitä. Toimenpiteet edistivät myös aiempaa laajempaa verkostoitumista valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. 

Yritysryhmähankkeen myötä syntyi uusia matkailutuotteita, kuten talvisotaristeilyt ja sotahistoriaan liittyviä julkaisuja. Hankkeen aikana Raatteeseen päivitettiin myös alue- ja polkukartat. Yritykset testasivat hankkeen aikana uusia tuotteita, kuten kenttäkeittiöruokailua ryhmille. Yritykset osallistuivat hankkeen puitteissa Matkamessuille vuonna 2019. Lisäksi yritykset hankkivat Raate-brändivideon ja -messuseinän, jotka ovat käytettävissä esimerkiksi messuilla. Tällä hetkellä video ja seinä ovat nähtävillä Suomussalmen matkailutoimiston yhteydessä Jalonniemi-talossa. 

Raatteen tie -yritysryhmähankkeen aikana myös suomalaiset taiteilijat innostuivat sotahistorian teemasta. Taipaleenjoki-ooppera sai ensi-iltansa Suomussalmella kesällä 2021 ja kesällä 2022 ensi-iltaan Suomussalmella on tulossa Raatteentie-ooppera, jonka taustajoukoissa on mukana myös yritysryhmähankkeen yrityksiä.  

Hankkeessa mukana olleet yritykset kokivat, että yritysryhmähanke toi heille lisäosaamista markkinointiin ja oppia hanketyöstä. Yritykset saivat hankkeen avulla lisää näkyvyyttä, asiakkaita ja uusia yhteistyökumppaneita sekä kasvua liikevaihtoon. Hankkeen avulla yritykset oppivat myös tuntemaan toisensa paremmin. Suomussalmen kunnan strategiassa vuosille 2017–2025 yhdeksi visioksi oli määritelty, että Suomussalmi on Pohjoismaiden kiinnostavin sotahistoriallinen matkailukohde, joten hanke tuki osaltaan strategian toteutumista. Tavoitteiden mukaisesti erityisesti Raatteen tien alueen matkailu hyötyi hankkeesta, mutta lisääntyneiden matkailijamäärien myötä koko Suomussalmen matkailutoimialan voidaan katsoa hyötyneen hankkeesta. 

Kuvassa hankkeen puitteissa hankittu messuseinä Matkailutoimiston tiloissa. Kuva: Tuula Leskinen.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi