Ajankohtaista

Jun 10

Uusi koulu on energiatehokas

Ruukinkankaan uutta koulurakennusta voi luonnehtia suorastaan energiapihiksi, koska energian mahdollisimman pieni kulutus on otettu korostetusti jo suunnitteluvaiheessa huomioon. 

Ilmanvaihdosta syntyvän lämmön talteenotto on nykyrakentamisessa jo perusratkaisuja, ja sitä tehdään myös Ruukinkankaalla. 

Keittiön ja toimistotilojen tuloilmaa tarvittaessa jäähdyttää ilma-vesilämpöpumppu (IVLP), joka tuottaa lämpöä silloin, kun sisätilojen jäähdytystä ei tarvita. Lämpöpumpun tuottamaa lauhdelämpöä hyödynnetään sekä ilmanvaihdossa että lattialämmityksessä. 

“Myös keittiön kylmälaitteiden tuottamaa lauhdelämpöä hyödynnetään lämmityksissä välisiirtimien avulla, pääasiassa keväisin ja syksyisin”, rakennuttajainsinööri Janne Laajoki kuvailee. 

Koulurakennuksen katolla olevien aurinkopaneelien huipputeho on 50 kWp (kilowattipiikki). Sähköä ne tuottavat ennalta arvioiden maaliskuusta alkaen loppuvuoteen saakka. Paneelit saadaan kuluvan kesän aikana viritettyä toimintaan. Voisi ajatella, että ne tuottavat koulujen loma-aikoina kesällä sähköä harakoille, mutta kesällä aurinkovoimalla tuotettu sähkö käytetään ympäri vuoden toimivan keskuskeittiön tarpeisiin. 

Peruslämpö rakennukseen tuotetaan kaukolämmöllä lattialämmityksenä. Vaikka rakennus on ulkoa tumma, ei viilennystä tarvita muualla kuin keittiössä, koska rakennuksen ulkovaipan eritys ja ilmanvaihto säätelevät lämpötiloja. 

Rakennuksen hyvä eritys sekä ja betoniset sisä- ja ulkovaipat mahdollistavat rakennuksen erinomaisen tiiveyden, kun lisäksi läpiviennit ja muut aukot on tiivistetty huolellisesti. Lämpövuotoja ja siten energiahukkaa ei juuri synny. 

“Betoni on hiilijalanjäljen kannalta ongelmallinen materiaali, mutta Ruukinkankaan koulun kohdalla sitä kompensoi se, että suurin osa betonielementeistä ja valmisbetonista tuotettiin todella lähellä, vain kivenheiton päässä sijaitsevalla elementtitehtaalla,” Laajoki kertoo. 

Talotekniikka on pitkälti automatisoitu, ja järjestelmä tuottaa dataa automaattista säätöä varten esimerkiksi sisäilman hiilidioksidipitoisuuksista tai lämpötiloista. Dataa vaikkapa sähkön kulutuksesta ja aurinkopaneeleiden tuottamasta sähköstä pystyisi reaaliaikaisesti julkaisemaan vaikkapa koulun infotaulujärjestelmässä oppilaille nähtäväksi. 

Uudessa rakennuksessa on useita teknisiä järjestelmiä, jotka kiinteistönhoitajien pitää ottaa haltuun. Käyttökoulutus on jo annettu. 

“Seuraavan lämmityskauden aikana tehdään talotekniikan järjestelmiin tarvittavia hienosäätöjä”, Laajoki kertoo.  

 

Artikkelikuvassa ollaan viimeistelemässä aurinkopaneeleiden asennusta. Kuva 7.6.2022 Tuula Leskinen.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi