Ajankohtaista

Rakennus ulkoa.
Jun 03

Taikelta avustusta yhtenäiskoulun taidehankintoihin

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on myöntänyt Suomussalmen kunnalle erityisavustusta uuden yhtenäiskoulun taidehankintoihin 32 000 euroa. Kyseessä on ns. prosentti rakennuskustannuksista taiteelle -avustus, jonka tavoitteena on kannustaa kuntia sisällyttämään taidehankintoja julkisten tilojen rakennusten budjettiin. Toimintamallilla voidaan tuoda esimerkiksi alueen ammattitaiteilijoiden työtä näkyväksi. Julkinen taide myös lisää rakennusten ja tilojen viihtyvyyttä ja tarjoaa kuntalaisille taidekokemuksia arjen ympäristöissä.

Taiteen edistämiskeskus on vertaillut saamiaan hakemuksia, joita tuli paljon suhteessa määrärahaan. Hakemuksen arvioinnissa otettiin huomioon hakuilmoituksessa esitetyt arviointiperusteet, hankesuunnitelma ja hakijan aikaisempi toiminta. Päätös perustuu Taiteen edistämiskeskuksen tekemään hakemusten keskinäiseen vertailuun ja kokonaisarviointiin. Avustus saa kattaa enintään 50 % hankkeen hyväksyttävistä menoista. Loppuosa hankinnan kustannuksista katetaan kunnalle tulleella testamenttilahjoituksella, jonka lahjoittaja on suunnannut juuri tähän käyttötarkoitukseen.

Yhtenäiskoulun taideteosten toteuttajat on valittu portfoliohaun perusteella keväällä 2022. Lopullisen valinnan teki nuorisovaltuusto. Taiteilijoiksi valikoitui Riikka Keränen ja työryhmä 1/2 Naapurit, jonka muodostavat Ilja Karsikas ja Willem Heeffer. Valittujen taiteilijoiden aiempaan tuotantoon voi tutustua Galleria Kiepin kesänäyttelyssä “Korvesta kaupunkiin” ajalla 5.7.-31.8.2022. Näyttelyn avajaiset pidetään 6.7.2022.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi