Ajankohtaista

Hilkk_Korhonen_Reijo_Seppänen
May 25

Paluu juurille 

Hilkka Korhonen ja Reijo Seppänen huokaavat rivitaloasunnossaan, jonka remontti on valmistunut vasta äskettäin. Pihan laitto uuteen uskoon saa vielä odottaa, sillä isäntäpari aikoo tiiviin remontti- ja muuttourakan jälkeen levätä vähän ja kiertää asuntovaunun kanssa kotimaata. 

“Verkkojen hankinta on mielessä”, kalastusta harrastava Reijo kertoo. Soutuvene odottaa tervattuna Kiantajärveen laskemista. 

Eläkkeellä oleva pariskunta muutti Oulun kautta Suomussalmelle Reijon kotiseudulle viime vuoden lopulla.  Reijon juuret ovat syvällä Suomussalmella, isä Alajärveltä ja äiti Löytölästä. Siitä osoituksena hän esittelee taideteosta, joka lähemmin tarkasteltuna paljastuu sukupuuksi. 

Myös Muhokselta lähtöisin olevalle Hilkalle Kainuu on tuttu paikka. Sukulaisissa hän on kulkenut Kajaanin suunnalla, jossa nykyään asuu serkkuja. 

Uuden kodin remontti ja muutto ovat pitäneet pariskunnan sen verran kiireisenä, ettei Reijo ole markkinoinut missään olevansa koulutettu hieroja, eiklä paikkakunnan harrastusmahdollisuuksiin vielä ole ehditty kunnolla tutustua. 

“Pitää tutkia Kianta-Opiston kurssiesite tarkkaan, sitten kun se jaetaan”, he pohtivat.  

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Tietoa ja vinkkejä Suomussalmelle muuttajalle löytyy Muuttajalle-sivulta

Etusivulle

Teksti ja kuvat Tuula Leskinen.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi