Ajankohtaista

May 04

Kokeilurahaa haettavana Kainuun kulttuuritoiminnan kehittämiseen 

Kainuun liiton toteuttama ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kulttuuri-Kainuu -hanke avaa kainuulaisille kulttuuritoimijoille ja kunnille suunnatun kulttuuritoiminnan kehittämisrahan haun.  

Tavoitteena on löytää ja kehittää uusia ideoita ja toimintamalleja kulttuuritoiminnan toteutukseen. Rahoitettavien kokeiluiden tavoitteena on parantaa kainuulaisten osallistumismahdollisuuksia kulttuuripalveluihin eri puolilla Kainuuta, sekä edistää ammattitaiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia uusien toimintatapojen avulla. Kokeiluiden avulla voidaan kehittää mm. uudenlaisia tapahtumakonsepteja (uudet tapahtumaideat ja tuotantotavat) tai taiteilijoiden ja taiteen esille tuomisen muotoja esimerkiksi pop up-toiminnan avulla. Kokeiluiden toivotaan kohdistuvan laajasti eri käyttäjäryhmiin. 

Haku on kohdistettu uusille kulttuuripalveluita kehittäville sisällöille tai olemassa olevaa toimintaa selkeästi uudistaville toimenpiteille. Kokeiluiden toivotaan ensisijaisesti ulottuvan tai olevan siirrettävissä useamman kunnan alueelle sekä lisäävän kuntien välistä yhteistyötä kulttuuripalveluiden tuottamisessa ja parantavan alueellista kulttuuritarjontaa. 

Ensimmäinen kokeilurahan haku avautuu 4.5.2022 ja se sulkeutuu 30.5.2022 klo 12.00. Kevään 2022 haun lisäksi uusia kokeilurahahakuja on tulossa taas syksyllä 2022 ja vuonna 2023. Kokeiluihin on yhteensä varattu rahaa 30 000 € vuosille 2022–2023. 

Kaikille avoin hakuinfo pidetään maanantaina 9.5.2022 klo 10–11 Teamsilla. 

Lisätietoa ja linkit infotilaisuuden ilmoittautumiseen, hakukuulutukseen ja hakemuslomakkeeseen Kainuun liiton sivulta.  

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi