Ajankohtaista

Mar 15

Kesätyöseteli 2022

Suomussalmen kunta jakaa Suomussalmella perusopetuksensa päättäville ja suomussalmelaisille muualla perusopetuksensa v. 2022 päättäville 9. luokkalaisille kesätyösetelit, jotka mahdollistavat kesätyön kahdeksi viikoksi kesä-elokuun 2022 aikana. Setelin arvo on 280 euroa. Seteli kattaa kahden viikon työjakson ja työaika on 30 tuntia viikossa. Työjakson ei tarvitse ehdottomasti olla yhtäjaksoinen, mutta työn tulee yhteensä kestää vähintään 60 tuntia.

Työnantajana voi toimia yritys, kylätoimikunta, yhdistys, kunta, sote-kuntayhtymä, Kainuun liitto, valtio, seurakunta ja muut julkisyhteisöt tai yksityinen henkilö (esim. lastenhoito, vanhusten auttaminen, maa- ja metsätaloustyöt). Kunnan tuki ei koske omassa kodissa tehtyä työtä tai yrittäjän oman lapsen palkkaa.

Sama työnantaja voi palkata useampia opiskelijoita työhön kesä-elokuun aikana. Opiskelija itse etsii työpaikan ja antaa setelin työnantajalle. Työnantaja laskuttaa setelin arvon kunnalta työsuhteen päätyttyä 31.10.2022 mennessä. Työnantajan maksettavaksi kuuluu palkkauksesta aiheutuvat sosiaalikulut.

Setelit jaetaan oppilaille päättötodistusten jaon yhteydessä.
Lisätietoja asiasta antaa Tarja Kela, puh. 044 777 3212 tai tarja.kela@suomussalmi.fi.

  • Kirje työnantajalle
    • Kirje opiskelijalle

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi