Ajankohtaista

Jan 31

Suomussalmen uudelle koululle halutaan taidetta – Korpi 2.0. kutsuu taiteilijat mukaan portfoliohakuun

Suomussalmen kunnan kulttuuritoimi järjestää portfoliohaun kainuulaisille tai kainuulaislähtöisille taiteilijoille keväällä 2022 valmistuvaan Ruukinkankaan uuteen kouluun hankittavasta taiteesta. Tavoitteena on saada uuteen kouluun taidetta, joka sekä parantaa koulun viihtyisyyttä että toimii lasten ja nuorten taidekasvatuksen välineenä. Taiteen lajia, muotoa tai käytettäviä materiaaleja ei ole rajattu etukäteen. Koulun pääsisäänkäynnin vieressä olevissa betonielementeissä on graafisena kuvituksena kuvioita teemalla “Talventörröttäjät”. Sisällä luontoteema toistuu painetuissa kuvissa. Myös portfoliohaku on saanut teemansa luonnosta; portfoliohaun teemana on “Korpi 2.0”.

Portfoliohaun tavoitteena on saada kattavasti tietoa kainuulaisista taiteilijoista, heidän osaamisestaan ja kiinnostuksestaan tehdä taidetta Ruukinkankaan uudelle koululle. Taideteosten paikat katsotaan yhdessä koulun suunnitelleen arkkitehdin kanssa koulun valmistuttua. Teokset voivat sijoittua koulun sisätiloihin tai pihalle.
Portfoliohaku on avoinna 1.2.2022– 28.2.2022 välisen ajan. Infotilaisuus portfoliohausta järjestetään 14.2.2022 klo 17 alkaen Teams-yhteydellä. Tilaisuudessa taiteilijoilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä kohteeseen ja hakuun liittyen. Infotilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan tilaisuuteen viimeistään 13.2. mennessä sähköpostitse joni.kinnunen@suomussalmi.fi. Lisätietoja portfoliohausta löytyy sivustolta www.suomussalmi.fi/uusikoulu/taidehankinnat/.

Portfoliohaun perusteella on mahdollista valita yhdestä kolmeen taiteilijaa, jotka voivat tehdä yhden tai useamman teoksen. Uusi koulu avataan elokuussa 2022. Osa teoksista on tarkoitus saada valmiiksi siihen mennessä.

Valintakriteereinä haussa ovat:
– Kainuulaisuus: taiteilijan tulee olla kainuulainen tai kainuulaislähtöinen
– Tyylin ja tekniikan soveltuvuus koulurakennukseen
– Omaperäisyys ja kiinnostavuus
– Kokemus vastaavista kohteista

Portfolion tulee sisältää:
– Taiteilijan yhteystiedot ja kotipaikka (mikäli kotipaikka muu kuin Kainuu, perustelut kainuulaislähtöisyydestä)
– Ansioluettelo
– Enintään kahdeksan työnäytettä (sähköisessä muodossa kuvina, esim. jpeg tai png tai ppt-esityksenä)
– Tekstimuotoinen perustelu osallistumiselle: Miksi tämä kohde kiinnostaa sinua erityisesti? Miten mielestäsi tyylisi ja tekniikkasi soveltuvat kouluympäristöön? Kirjoita korkeintaan 1000 sanaa.

Portfoliot tulee toimittaa sähköisesti tai paperisena kansiona kulttuurituottaja Joni Kinnuselle viimeistään 28.2.2022 klo 15.00. Portfoliohakua seuraa suora tilaus. Hankintaan on käytettävissä 32 000–64 000 € riippuen Taiken avustuspäätöksestä.
Valinnan tekee valintaraati, johon kuuluvat sivistysjohtaja, kulttuurituottaja, koulun arkkitehti, nuorisovaltuuston edustus ja Oulun taidemuseon vastuumuseotutkija.

Lisätietoja portfoliohausta antaa kulttuurituottaja Joni Kinnunen, puh. 044 511 9871 tai joni.kinnunen@suomussalmi.fi

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi