Ajankohtaista

Nov 17

Suomussalmi painottaa sote-palvelujen saavutettavuutta

Suomussalmen kunnanhallitus hyväksyi 16.11. pitämässään kokouksessa kunnan lausunnon Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän palvelusopimusluonnoksesta ja palveluverkkokuvauksesta. Kunta painottaa palvelujen saavutettavuutta.

Suomussalmen kunta toteaa lausunnossaan pitävänsä hyvänä, että lähipalveluperiaate ja saavutettavuus on jo nostettu osaksi uutta palvelusopimusta. Kunta kuitenkin muistuttaa, että palvelusopimuksen tulee myös ohjata päätöksentekoa ja esittää, että saavutettavuus kirjataan palvelusopimukseen selkeällä tavalla.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saavutettavuus koostuu fyysisestä, taloudellisesta, tiedollisesta, taidollisesta ja asenteellisesta saavutettavuudesta. Saavutettavuuteen vaikuttavat muun muassa palvelujen etäisyys asiakkaan asuinpaikasta, asiakkaan mahdollisuudet liikkua, rakennetun ympäristön esteettömyys, asiakasmaksut, tiedon saanti, palveluissa käytettävä kieli, mahdollisuus käyttää sähköisiä asiointikanavia ja digitaalisia palveluja sekä luottamus sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöihin, avun saamiseen, asioinnin turvallisuuteen ja yhdenvertaiseen kohteluun. (THL Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet versio 1.0, 2018).

Suomussalmen kunta painottaa, että esimerkiksi vastaanottopalvelua ei voi järjestää pelkästään etänä tai painottuen puhelinvastaanottoon, lähivastaanotto lääkärin kanssa pitää olla mahdollisia jatkossakin. Väestön ikärakenne ja sairastavuus, eli palvelutarve, sekä digitaidot tulee huomioida lähipalveluja määriteltäessä. Kuntalaisilta on saapunut palautetta lääkärille pääsemisen vaikeudesta ja kasvokkaisten kohtaamisten vähentymisestä.

Etäpalvelumalli toimii erityisen huonosti ikäihmisten kohtaamisessa ja työttömien terveystarkastuksissa. Nuoremmille ja perusterveille kuntalaisille etäpalvelu voi hyvin toimia ja jopa parantaa palveluja.

Palvelut tulee tuottaa kustannustehokkaasti ja järkevästi, kuitenkin omistajakuntien kanssa palveluiden järjestämisestä neuvotellen. Kainuun Soten ja kuntien väliset neuvottelut tulee käydä perussopimuksen mukaisesti, ja niissä pitää aidosti kuulla kuntien kannanotot ja pyrkiä muodostamaan yhteinen näkemys palveluiden järjestämisestä.

Palvelujen tuottamista arvioitaessa monipuolisten taustatietojen hyödyntäminen on välttämätöntä tarkoituksenmukaisten päätösten tekemiseksi. Kohtaan 3.3 Palvelujen laatu, seuranta, valvonta ja arviointi kunta esittää lisättäväksi: ”Palveluverkkopäätösten valmisteluvaiheessa on tehtävä päätöksen ennakkovaikutuksen arviointi sekä selvitettävä todelliset taloudelliset kustannukset ja vaikutukset alueelliseen elinvoimaan.”

Kaksi muuta lausuntoa

Kunnanhallituksen kokouksessa käsiteltiin kaksi muutakin lausuntoa. Kainuu-ohjelmasta ja sen ympäristöselostuksesta kunnanhallitus totesi, että se on hyvin valmisteltu ja se ottaa huomioon laaja-alaisesti Kainuun ominaispiirteet, vahvuudet ja kehittämiskohteet. Painopistealueet on selkeästi määritelty ja ohjelma luo Kainuun kunnille ja kaupungeille hyvän yhdyspinnan kuntastrategiatyölle. Suomussalmen kunnalla ei ollut Kainuu-ohjelmaan ja sen ympäristöselostukseen muuta huomautettavaa kuin että voimakkaasti muutettujen vesistöjen pintavesien tilan osalta lisättiin huomautus pintavesien nykytilasta.

Pesiökylän raakapuun kuormauspaikan ratasuunnitelmiin kunnalla ei ole huomautettavaa. Liikenneturvallisuuden edistämiseksi Suomussalmen kunta on laatimassa suunnitelmaa katuvalaistuksesta Joukokyläntielle alkaen ennen radan ylitystä ja päättyen kuormauspaikalle kääntyvän risteyksen jälkeen.

Kokouksessa käsiteltiin myös mm. muutamia kokousedustuksia.

Kunnanhallituksen 16.11.2021 pidetyn kokouksen esityslista ja sen jälkeen pöytäkirja, kun se on valmis ja tarkastettu, löytyy täältä (linkki avautuu uuteen välilehteen Dynasty-tietopalvelun sivustolle).

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi