Ajankohtaista

Oct 21

Suomussalmen Eläkeläiset ry 50 vuotta

Suomussalmen kunnan tervehdys Suomussalmen Eläkeläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa 21.10.2021

Tiivistelmä kunnanjohtaja Erno Heikkisen puheesta

Arvoisat juhlavieraat, on suuri ilo nähdä teidät kaikki pitkän koronaviruksen aiheuttaman tapahtumatauon jälkeen. Yli 80 prosenttia kuntamme yli 12-vuotiaista on nyt rokotettu, joten iso virstanpylväs on saavutettu.

Suomussalmen Eläkeläiset ry on suuri yhdistys n. 300 jäsenellään. Yhdistyksenne näkyy useassa eri yhteydessä kunnassamme niin eri tapahtumissa kuin tapahtuman järjestäjänäkin.

Kolmatta sektoria pidetään kunnassa hyvin tärkeänä yhteistyökumppanina, tarjoavathan yhdistykset kuntalaisille esimerkiksi monipuolisia harrastus- ja kohtaamismahdollisuuksia. Yhdistykset ovat monin tavoin mukana toteuttamassa yhtä kunnan keskeisintä tehtävää, eli parantamassa kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä.

Hyvinvointialueet ottavat vuonna 2023 vastuulleen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen. Kainuussa ne ovat olleet Kainuun sote-kuntayhtymän järjestämisvastuulla, joten tulevan uudistuksen vaikutukset palveluihin ovat pieniä, joskin hallinto ja talous muuttuvat täysin. On välttämätöntä, että meillä Suomussalmella turvataan jatkossakin laadukkaat ja helposti saavutettavat lähipalvelut. Kunta on ottanut vahvasti kantaa mm. viikonloppuvastaanoton puolesta, ja kunta tulee jatkossakin toimimaan vahvana edunvalvojana kuntalaistemme puolesta. Sote-uudistuksen jälkeen kuntien rahoittamiksi ydintehtäviksi jäävät em. kuntalaisten hyvinvoinnin lisäksi paikallisen identiteetin ja demokratian sekä alueen elinvoiman edistäminen. Näitä tehtäviä ei voi pelkästään kunta tehdä, vaan tässäkin asiassa tarvitaan yhteistyötä.

Suomussalmen Eläkeläiset ry:n historian aikana yhteiskuntamme on muuttunut voimakkaasti. Viisikymmentä vuotta sitten Suomussalmella oli asukkaita n. 15 000. Väkiluvussamme on ollut laskua, väkiluvun ollessa nyt noin 7 500 asukkaan verran. Kuitenkin myös positiivisia asioita on tapahtunut: Suomussalmella on ollut muuttovoittoa ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen! Koronapandemialla on varmasti ollut oma osansa muuttoliikkeeseen, mutta myös kunnan panostukset esimerkiksi uuteen kouluun vahvistavat kunnan vetovoimaa. Terveyskeskuksen korjaus on investointisuunnitelmissamme tuleville vuosille, eikä unohdeta olemassa olevia liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Pidämme nekin kunnossa!

Valtuuston hyväksyttäväksi valmistellaan uusi kuntastrategia, jossa päätetään kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista, koostetaan yhteen kunnan vahvuudet ja pohditaan tulevaisuuden painopistealueet. Valmisteluprosessi toteutetaan osallistavalla tavalla, jossa kokoamme kuntalaisia, kunnan henkilöstöä, yrityksiä, yhdistyksiä ja muita mahdollisia sidosryhmiä keskustelemaan yhdessä kunnan tulevaisuuden suunnasta. Käytän tätä tilaisuutta hyväkseni ja esitän teille kutsun ensi vuoden alussa tulla keskustelemaan yhdistyksenä ja kuntalaisina Suomussalmen kunnan tulevaisuudesta.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi