Ajankohtaista

Oct 04

Vanhoja filmejä Vanhustenviikolla

Osana valtakunnallista Vanhustenviikon ohjelmaa esitetään kaksi 1960-luvulta olevaa dokumenttielokuvaa, jotka liittyvät Emäjoen vesistöön ja sen rakentamiseen. Esitys pidetään Teatteri Retikassa keskiviikkona 6.10.2021 klo 14 alkaen ja sinne on vapaa pääsy.  

Suomussalmen kunnan Fortumin (Fortum Power and Heath Oy) arkistosta vuonna 2019 saaman digitalisoidun materiaalin joukossa on myös vanhoja filmejä, joista yleisölle esitetään kaksi, Nykypäivää Voiman Lähteillä ja Voimaa Emäjoen Ämmästä ja Aittokoskesta 

Nykypäivää Voiman Lähteillä on tehty Oulujoki Oy:n 25-vuotisjuhlavuoden muistoksi ja se on vuodelta 1966. 

Voimaa Emäjoen Ämmästä ja Aittokoskesta on todennäköisesti vuodelta 1964. Suomenkielisestä versiosta on tallella vain alkuosa, loput katsotaan englanninkielisestä versiosta (keskeiset kohdat selostetaan suomeksi). 

Valtakunnallisen Vanhustenviikon tämän vuoden teemana on voimaa luonnosta. Kampanjaviikon tarkoituksena on nostaa luontoa ihmistä voimauttavana tekijänä. Voimayhtiöiden näkökulmasta luonnosta saadaan voimaa valjastamalla veden virtausvoima sähköenergian tuotantoon. 

Vanhustenviikon ohjelmistoon vanhat filmit sopivat sen vuoksi, että joillakin saattaa vielä olla omakohtaisia eläviä muistoja Emäjoen rakentamisen ajoilta ja ennen sitä.  

Lisätiedot viestintäsuunnittelija Tuula Leskinen p. 044 777 3176. 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi