Ajankohtaista

Sivistysjohtaja Teemu Piirainen
Aug 05

Uusi sivistysjohtaja Teemu Piirainen aloitti tehtävässään

Monet osatekijät saivat Teemu Piiraisen hakemaan keväällä Suomussalmen kunnan sivistysjohtajan paikkaa. Kesän aikana viisihenkinen perhe muutti uuteen kotikuntaan, jossa uusi tehtävä alkoi elokuun alussa. Mielenkiintoinen ja monipuolinen työtehtävä oli kaikkein tärkein syy muuttoon.

Kasvatustieteiden maisterille on ehtinyt kertyä monipuolisesti kokemusta juuri sivistyspalveluiden toimialalta, pääosin opetus- ja sivistyspalvelujen johtotehtävistä. Johtamiseen hän on kouluttautunut työuran varrella. Perusopetukseen liittyvät työtehtävät ovat olleet uran varrella suurimmassa roolissa. Välillä myös vapaa-aikapäällikkönä toimiessaan hänelle kehittyi tuntumaa nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin, sekä vapaaseen sivistystyöhön.

Suomussalmelta Piiraisen huomion kiinnitti kunnan tapa tuottaa palvelut itse, koska monin paikoin vastaavanlaisissa paikoissa palvelut ostetaan alueen keskuskaupungeilta.

“Uusina kuntalaisina olemme huomioineet, että palvelut ovat hyvät, harvassa tämänkokoisessa paikassa on esimerkiksi näin upeat jäähalli, liikuntahalli, uimahalli ja latuverkosto”, Piirainen kehuu. Hän tunnistaa tulevaisuuden haasteeksi säilyttää hyvät palvelut, jotka kunnan nykyisten ja tulevien asukkaiden näkökulmasta ovat sekä pito- että vetovoimaa. Haaste on kuitenkin hänen mielestään positiivinen.

Ruukinkankaan uutta koulua tuore sivistysjohtaja pitää mahtavana panostuksena kunnalta, ja se antaa huikeat mahdollisuudet toiminnan järjestämiseen. Hän arvostaa kunnan tekemää isoa taloudellista satsausta. Uuden koulun rakennusprojekti on hankkeena tuttu viime vuosina useammankin uuden koulun rakennushankkeessa käyttäjän edustajana mukana olleelle Piiraiselle.

“Hyvältä näyttää”, toisena työpäivänään koulun rakennustyömaalla jo vieraillut Piirainen luonnehtii.

Kontiolahdella asunut Piirainen oli katsellut työpaikkoja pohjoisempaa – muttei yhtään etelämpää. Vaikka Suomussalmi ei ollut perheelle aiemmin kovinkaan tuttu paikka, kiteytti perheen kolmesta lapsesta vanhin, 14-vuotias tytär, suostumuksen muuttoon: “Paikkakunnalla on lukio, uimahalli ja metsästysmahdollisuuksia.” Teemun puolisolle löytyi myös ammattia vastaava työpaikka.

Liikunnallisen perheen harrastuksiin kuuluvat luontoon läheisesti liittyvät marjastus, sienestys, kalastus ja metsästys. Perheen koira on metsästysreissuilla mukana kulkeva saksanseisoja. Lähiaikoina vapaa-aikaa ottaa uuden kodin remontointi.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi