Ajankohtaista

Jun 29

Seela Sella Suomussalmella 

Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Seela Sella esiintyy ensimmäistä kertaa Suomussalmella Teatteri Retikassa sunnuntaina 11.7.2021. Suomussalmen kunnan kulttuuripalvelut järjestää Ihan Seelana -esityksen yhteistyössä Kajaanin Runoviikkojen kanssa.  

Ihan Seelana on Seela Sellan elämän ympärille rakennettu teatteritapahtuma. Esityksen ytimenä on haastattelu, jossa Seela ja Kari Paukkunen käyvät yhdessä läpi Seelan elämäntarinaa ja työtä. Seela ja Kari ovat tunteneet toisensa vuodesta 1973 ja siitä lähtien myös työskennelleet paljon yhdessä. Tarinoinnin lomassa näytetään videokatkelmia Leena Tammisen kirjoittamista Seelan esityksistä Seela Sella seisaallaan, Ottaa sydämestä, Seela Sella ja Pieni eläin ja Yhtä matkaa. Seela tarjoaa myös joitakin pieniä näytteitä taiteestaan.  

Paitsi työstä, esityksessä puhutaan myös Seelan lapsuudesta, opiskelusta ja avioliitosta. Kaiken kaikkiaan katsojilla on tilaisuus nähdä ja kuulla, miten tavallisesta pienestä Seela Virtasesta varttui rakastettu näyttelijä ja teatteritaiteen kunniatohtori Seela Sella. 

Esitys on loppuunmyyty. [edit. 7.7.2021 klo 12.30]

Esitys alkaa klo 20 ja se kestää 2 tuntia, sisältää väliajan. Liput 20 euroa, jotka voi ostaa etukäteen osoitteessa kuntapalvelut.fi/suomussalmi. (Linkki avautuu uuteen ikkunaan.)

Myynnissä vain puolet saliin mahtuvista paikoista.  

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi