Kainuun sote keskeyttää uusien ajanvarausten avaamisen rokotetoimitusten vähenemisen vuoksi. Tehosteannokset pyritään toteuttamaan suunnitellusti.
Hyvin sujuneet koronarokotukset hidastuvat keskikesällä, sillä Suomeen saadaan ennakoitua vähemmän rokotteita. Kainuussa rokotetoimitusten väheneminen johtaa uusien ajanvarausten keskeyttämiseen.
”Thl on eilen ilmoittanut, että maahan saapuvat valmisteet riittävät ensisijaisesti toisen annoksen rokotuksiin. Ainakin heinäkuun alkupuolelle saakka määrät putoavat kevään tasolle eikä tämän jälkeenkään ole varmaa tietoa toimituksista. Käytännössä tämä tarkoittaa nuorten ikäluokkien rokotusten hidastumista koko maassa. Erittäin harmillista, mutta paikallisesti emme voi tähän asiaan vaikuttaa, kertoo Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta”.
Kainuussa tehosterokotteet pyritään antamaan suunnitellusti ajanvarausten mukaan, mutta myös peruutukset ovat mahdollisia, mikäli toimitusmäärät edelleen vähenevät.
Uusia ajanvarauksia ei toistaiseksi avata – ajanvaraukseen ei kannata soittaa
Uusien rokotusten aikoja ei toistaiseksi voida avata varattavaksi. Omasotessa on näkyvillä mahdolliset vapaana olevat ajat. Ajanvarauspuhelimeen ei kannata soittaa tiedusteluja varten, rokotusten jatkumisesta tiedotetaan myöhemmin. Kuntalaisia pyydetään seuraamaan ajantasaista tietoa osoitteessa sote.kainuu.fi/koronarokotukset.
Rokotusvuorossa ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet, ja rokotukset jatkuvat lisätoimitusten varmistuttua.
Lue Kainuun soten koko tiedote täältä