Ajankohtaista

May 04

Kulttuuritoimen kohdeavustukset jaettiin

Suomussalmen sivistyslautakunta on myöntänyt kymmenelle hakijalle kulttuuritoimen kohdeavustuksia yhteensä 7950 euron edestä.

Hakijoista 18-vuotias Joonas Jokiperä sai 700 euroa ensimmäisen valokuvanäyttelynsä järjestämiseen. Valtaosa summasta kuluu vedosten teettämiseen ja kehyksiin.

Marraskuussa Galleria Kiepissä esille tulevan näyttelyn kuluista kohdeavustus kattaa noin puolet. Toisen puolen Joonas Jokiperä aikoo kattaa kesätöistä saamillaan tuloilla. Suomussalmen lukiossa toista vuotta opiskeleva Joonas on mukana yrityskurssilla ja sitä kautta hänet voi tavata kurssin jäätelökioskilta. Nuorella kuvaajalla on jo toiminimi, jonka kautta hän uskoo saavansa jonkin verran lisätuloja. Valokuvistaan teettämiä postikortteja on jo mennyt kaupaksi. Tähän saakka pääasiassa luontoa kuvannut Jokiperä on myös alkanut harjoitella aktiivistesti muotokuvausta, myös omakuvien ottamista.

Instagramissa Joonas on @kaukamoinen, nettisivut löytyvät osoitteesta joonasjokipera.fi.

Kohdeavustusten saajat 2021:

  • Suomussalmen Harmonikkakerho ry soittotilan vuokraan 250 €
  • Ilmari Kianto-seura Ikin illallisten esiintyjä- ja markkinointikuluihin 700 €
  • Rimpilän kulttuuriyhdistys ry konsertin ja yhteislaulutilaisuuden järjestämiseen 250 €
  • Suomi-Venäjä-seuran Suomussalmen osasto tapahtumien järjestämiseen 250 €
  • Leena Juntunen taidenäyttelyn järjestämiseen 300 €
  • Joonas Jokiperä valokuvanäyttelyn järjestämiseen 700 €
  • Vanha Kurimo Seura ry Vanhan Kurimon pihasoitto-tapahtuman esiintyjäkustannuksiin 500 €
  • Vienan reitti ry tapahtuman järjestämiseen 1000 €
  • Myllylahden Musiikki ry Suomussalmi rockin järjestämiseen 3000 €
  • Anssi Rautiainen tapahtuman järjestämiseen 1000 €

Yhteensä 7950 €

Nuori mies kameran kanssa kesäisen järven rannalla.
Joonas Jokiperä, omakuva.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi