Ajankohtaista

Apr 27

Suomi-palkinto Hiljaiselle kansalle

Tämän vuoden Suomi-palkinnot jaettiin 27.4.2021 ansioituneille taiteilijoille ja toimijoille etäyhteyksin järjestetyssä tilaisuudessa. Palkinnon saivat Suomussalmella sijaitseva Hiljainen kansa -ympäristötaideteos, laulaja-lauluntekijä Mikko Alatalo, näyttelijä Eero Aho, elokuvaohjaaja Virpi Suutari, kustantaja Anna-Riikka Carlson, Ilosaarirock ja lastenmusiikkiyhtye Fröbelin Palikat.

Kukin palkittu saa 17 100 euroa. Suomi-palkintoa on jaettu vuodesta 1993. Suomi-palkinnoista päätti tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Hiljainen kansa on omaperäinen ja ihastuttava, kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ilmiö. Tanssitaiteilija Reijo Kela loi vuonna 1988 tanssiesitystään varten ympäristötaideteoksen Hiljainen kansa, joka on jatkanut omaa elämäänsä vuodesta 1994 lähtien nykyisellä paikallaan Suomussalmella, viitostien varrella. Hiljaisesta kansasta on muodostunut kainuulaisten ikioma ympäristötaideteos, jonka nykyään omistaa Suomussalmen kunta. Teos on mitä parhain esimerkki elävästä talkooperinteestä ja aktiivisesta yhteisöllisyydestä. Suomussalmen kunnan Työpaja Hanslankarit huolehtii 900 hahmon kunnostamisesta ja hyvinvoivana säilymisestä. Joka kevät ja syksy hahmoille vaihdetaan talkoilla uudet vaatteet ja kampauksia korjataan.  Palkinto myönnettiinkin itse ympäristötaideteoksen lisäksi Suomussalmen kunnalle ja Työpaja Hanslankareille.

Hiljaisen kansan alue on tarjonnut vuosien mittaan näyttämön myös erilaisille tapahtumille ja performansseille. Viime vappuna koronan riehuessa hiljainen kansa järjesti iloisen yllätyksen: satoja erivärisiä vappupalloja ilmestyi ukkojen ja akkojen käsiin.

Palkinto iloinen yllätys

Nuorisosihteeri Eija Järvenpää esitti kiitoksen Työpaja Hanslankareiden, Hiljaisen Kansan kunnostajien puolesta.

”Olemme todella iloisesti yllättyneitä saamastamme Suomi-palkinnosta. Tunnustuksen saaminen on arvokas, koska myös taustalla toimivat apujoukot, Työpaja Hanslankareiden valmentajat, kymmenet nuoret ja vapaaehtoiset sekä Suomussalmen kunta Hiljaisen Kansan ylläpitäjänä saavat kiitosta vuosikymmeniä jatkuneesta työstään tilataideteoksen säilymisessä.

Yhteistyö Tanssitaiteilija Reijo Kelan ja nuorten työpajan, Työpaja Hanslankareiden, kanssa alkoi jo 1980-luvulla. Reijo Kelalla oli idea Hiljaisesta Kansasta osan tanssiteostaan. Hän pyysi työpajalta käytännön rakennusapua ideansa toteutukseen. Työpaja Hanslankareiden valmentajat ja nuoret rakensivat Kansaa ja he olivat myös avustavissa tehtävissä Ilmarin kynnös -esityksessä. Vuonna 1994 Kansaa tarvittiin lisää Sinisten ajatusten Kainuu-tapahtumaan Helsingin Senaatintorille. Tuomiokirkon portailla hiljaa seisova kansa sai paljon julkisuutta.

Sadat nuoret voivat kertoa ylpeydellä, että olemme olleet rakentamassa tai kunnostamassa Hiljaista Kansaa. Hikinen ja raskaskin kunnostustyö tuo tullessaan kuitenkin tunteen yhdessä tehtävästä työstä ja me-henkeä pajalaisille.

Onneksi Hiljaisen Kansan kohtalona ei ollut kertaluontoisuus ja unohdus. Vuonna 1994 Hiljainen Kansa palasi Suomussalmelle ja löysi pysyvämmän paikan pellolta 5-tien varrelta. Hiljaisen Kansan ympärille kehittyi yritystoimintaa, kun Kainuun Kuutamokeikat ja Ritva Huttunen aloittivat Niittykahvilan toiminnan. Työpaja Hanslankareiden ja Suomussalmen kunnan rooli tässä kokonaisuudessa on edelleenkin Hiljainen Kansa ylläpitäminen, kunnostaminen ja vaatettaminen.

Reijon, Ritvan, työpajan työvalmentajien ja nuoren lisäksi kiitos kuuluu lukemattomille vapaaehtoisille, jotka lahjoittavat kesä- ja talvivaatteita ja tulevat kunnostustalkoisiin.

Hiljanen Kansa odottaakin jälleen kesävaatteita ja ne puetaan kesäkuun alussa.

Parhain kiitos meille kaikille on, että ohikulkijat pysähtyisivät tervehtimään kansaa. Vastalahjaksi tämä ympäristö ja satapäinen kansa antaa kiireisellekin ohikulkijalle miettimisen aihetta Hiljaisen Kansan tarkoituksesta ja merkityksestä.”

Artikkelikuva vappuna 2020. Kuva Tuula Leskinen.

Klikkaamalla saat alla olevat kuvat suuremmiksi.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi