Ajankohtaista

Mar 12

Uuden koulun rakentaminen etenee aikataulussa

Ruukinkankaan uuden koulun rakentaminen etenee pääosin suunnitellun yleisaikataulun mukaisesti.

Tammi–helmikuun pakkasten vuoksi kaikkia ulkotöitä ei ole voitu tehdä suunnitellusti. Vesikattoelementtien rakentaminen on hieman jäljessä yleisaikataulusta, mutta vastaavasti osa työvaiheista on päästy aloittamaan suunniteltua aikaisemmin.

Parhaillaan koulun rakennustyömaalla on töissä 36 henkilöä. Runkotyöt ovat kaikilla kolmella rakennuslohkolla valmiit tai pääosin valmiit. A-lohkolla on päästy jo vesikattotöihin. Valutöitä valmistellaan B-lohkolla. Lisäksi työmaan arkeen kuuluvat lumi- ja jäätyöt, logistiikka, rakennussiivous, avustavat mittaustyöt sekä työnaikaisten valaistuksen, sähköistyksen ja lämmityksen järjestäminen työn alla oleviin kohteisiin.

A-lohkolla alkamassa ovat kerrosviemäreiden ja pintabetonilattioiden teko kakkoskerrokseen ja koko lohkon kattavan sääsuojatelineen rakentaminen. B-lohkolla muurataan kakkoskerroksen väliseiniä ja tehdään vesikattoja. C-lohkon työnaikaista lämmitystä viritellään. Ajankohtaista on myös tulevan aulan yläpohjan höyrynsulkukermin asennus.

Työmaalla ei ole sattunut tapaturmia. Tapaturmattomia päiviä työmaalla on 206 (1.3.2021 mennessä).

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi