Ajankohtaista

Mar 03

Koronaohjeita on päivitetty

Suomussalmella koronatilanne on ollut erinomainen pitkään, ja koko Kainuu on epidemian perustasolla. Asukkaat ovat toimineet esimerkillisesti. Kunta on omilla toimillaan pyrkinyt estämään ennalta kaikki mahdolliset altistumiset tai tartuntaketjujen syntymiset.  Koska tilanne kunnassa on hyvä, on Suomussalmen kunnan johtoryhmä päättänyt tänään tarkentaa aiemmin antamiaan rajoituksia aikuisten harrasteryhmien ja Kianta-Opiston toiminnan osalta.

Aikuiset voivat toimia ryhmissä, kunhan toiminnassa noudatetaan varotoimenpiteitä ja turvavälejä. Enimmäisosallistujamäärä on 20.

Kianta-Opiston ja liikuntapalvelujen liikuntaryhmät jatkuvat mahdollisimman pian. Kianta-Opisto ja liikuntapalvelut tiedottavat myöhemmin aikatauluista.

Liikuntahalli ja muut liikuntatilat avataan aikuisryhmille, osallistujamäärä huomioiden.

Mikäli koronatilanne muuttuisi yllättäen huonommaksi tai muiden viranomaisten päätökset edellyttäisivät toimenpiteitä, on kunnan johtoryhmä valmiudessa kokoontumaan ja tekemään uusia päätöksiä nopealla aikataululla.

Olisi tärkeää, että muun Suomen vaikeamman tautitilanteen vuoksi myös Kainuussa noudatettaisiin perusohjeita, kuten lähikontaktien vähentämistä, maskien ja käsidesin käyttöä sekä turvavälien säilyttämistä ja matkustussuosituksia.

Tehdyt päätökset noudattavat Kainuun soten tänään vahvistamia linjauksia (Linkki Kainuun soten tiedotteeseen):

  • Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille on voimassa kaikissa tilanteissa, missä turvavälejä ei voida taata.
  • Yleinen etätyösuositus on voimassa.
  • Etäopetussuositusta ei ole. Maskisuositus voimassa 2. asteella ja korkeakouluissa.
  • Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään.
  • Alle 12-vuotiaiden ryhmäliikunnassa ei ole rajoitussuosituksia, 12–17-vuotiailla suositellaan enintään 20 henkilön ryhmiä, 18 vuotta täyttäneiden osalta suositellaan yksilölajeja ryhmäliikunnan sijaan.
  • Enintään 20 henkilön kokoontumisrajoitus (Linkki Kainuun soten sivulle Kokoontumisrajoituksia koskeviin määräyksiin ja niiden tulkintaa koskeviin ohjeisiin) voimassa maaliskuun loppuun saakka.
  • Yksityistilaisuuksia järjestettäessä on vahvasti suositeltavaa, että kaikissa kokoontumisissa noudatetaan ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytäntöjä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja.

 

Lisätiedot: kunnanjohtaja Erno Heikkinen p. 044 777 3344.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi