Ajankohtaista

Feb 10

Työllistämisen kuntarahaa haettavissa myös 2021

Suomussalmen kunnan talousarviossa vuodelle 2021 on varattu 5 000 euroa työllistämisen kuntarahaa käytettäväksi suomussalmelaisten pitkäaikaistyöttömiä työllistävien yritysten, yhdistysten ja yksityisten kotitalouksien tukemiseksi ja aktivoimiseksi. Työllistämisen kuntarahaa on ensimmäisen kerran ollut jaossa vuonna 2016.

Suomussalmen kunnanhallitus vahvisti kokouksessaan 9.2.2021 kuntarahan käyttämisen periaatteet.

Työllistämisen kuntaraha on tarkoitettu ensisijaisesti pitkään työttömänä olleiden henkilöiden aktivoimisen tueksi. Sen käyttöä voidaan suunnata esimerkiksi tukemaan yrityksissä toteutuvia ammatillisia opintoja tai oppisopimuskoulutusta.

Kuntarahaa voi käyttää työnantajalle aiheutuviin kustannuksiin, joita voi syntyä esimerkiksi ohjaamiseen käytettävästä työajasta tai työtehtävien räätälöintiä varten hankituista työvälineistä. Työntekijän palkkakustannuksiin kuntarahaa ei voi käyttää. Kuntarahaa ei makseta takautuvasti.

Lisätietoa ja hakulomakkeen löydät osoitteesta https://old.suomussalmi.fi/fi/tyo-ja-elinkeinot/kuntaraha-tyollistamisen-tukena/

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi