Ajankohtaista

Sep 03

Suomussalmen kunta hakee vesihuoltopäällikköä

Suomussalmen kunnan tekniset palvelut hakee vesihuoltopäällikköä vakituiseen virkaan.

Vesihuoltopäällikkö vastaa vesi- ja viemärilaitoksen toiminnasta ja toimii henkilöstön esimiehenä. Tehtäviin kuuluvat vesihuollon kehittämis-, suunnittelu-, rakennuttamis- ja hankintatehtävät, talousarvion laadinta sekä talouden seuranta. Vesihuoltopäällikkö tekee mm. vesi- ja viemärilaitoksia koskevat viranhaltijapäätökset sekä liittymissopimukset. Lisäksi vesihuoltopäällikkö toimii oman alansa asiantuntijana teknisten palvelujen toimialalla.

Vesihuoltopäällikön viran kelpoisuusehtona on soveltuva teknisen alan ammattikorkeakoulututkinto sekä alan työkokemus. Toimialaosaamisen lisäksi hakijalta edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Suunnittelu-, mallinnus- ja paikkatieto-ohjelmistojen sekä talotekniikan osaaminen katsotaan eduksi.

Vesihuoltolaitoksen tehtävänä on laadukkaan veden toimittaminen kuluttajille sekä jätevesien käsitteleminen viranomaisten vaatimusten mukaisesti. Suomussalmen kunnan vesihuoltolaitoksen henkilöstömäärä on 4,5. Vesijohtoverkoston pituus on 185 km ja pohjavedenottamoita on 12 kpl. Viemäriverkoston pituus on 115 km ja jäteveden puhdistamoita on 3 kpl.

Hakuaika päättyy 17.9.2020 klo 16.00.

Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelun kautta. Klikkaa tästä ilmoitukseen

Lisätietoja

https://old.suomussalmi.fi/fi/asuminen-ja-ymparisto/

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi