Ajankohtaista

Päiväkotiapulainen Niina Kinnunen työssään Taivalkehdon päiväkodissa elokuussa 2019.
Apr 20

Kaksi päiväkotiapulaisen paikkaa auki

Suomussalmen kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana vakinaisesti täytettäväksi kahden (2) päiväkotiapulaisen tehtävät 1.8.2020 alkaen toistaiseksi.

Päiväkotiapulainen huolehtii ruokahuoltoon liittyvistä tehtävistä sekä kodinhoidollisista tehtävistä. Lisäksi hän toimii avustavissa tehtävissä lapsiryhmissä. Työ on vuorotyötä, jossa työskennellään aamu- ja iltavuoroissa sekä viikonloppuisin.

Tehtävässä edellytämme koulutusvaatimuksena ruokahuollon- ja/tai siivousalan ammatillista tutkintoa. Hygieniapassi on tehtävässä pakollinen. Päiväkotiapulaiselta odotamme positiivista asennetta, sitoutumista tiimityöskentelyyn sekä hyviä ja joustavia työyhteisötaitoja.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Koeaika tehtävissä on neljä (4) kuukautta. Valittujen on toimitettava ennen vaalin vahvistamista lääkärintodistus (T) terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valinnasta ehdolla, että valinta muutoin raukeaa.

Hakuaika päättyy 24.4.2020 klo 15.00.

Hakemukset toimitetaan sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelun kautta. Työavain on 287691. Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset ja CV tai ansioluettelo pdf-tiedostoina. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

https://old.suomussalmi.fi/varhaiskasvatus
https://old.suomussalmi.fi/varhaiskasvatus/paivakodit/

Artikkelikuvassa päiväkotiapulainen Niina Kinnunen työssään Taivalkehdon päiväkodissa elokuussa 2019. Kuva: Tuula Leskinen.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi