Ajankohtaista

Pilkillä Martinselkosessa, Suomussalmi, helmikuu 2011.
Mar 30

Apuna matkailuyrittäjillekin Korona tilanteessa

Maailma pysähtyi väliaikaisesti Koronan seurauksena.  Tultiin tilanteeseen, johon matkailu ei ollut millään tavalla valmistautunut. Raja toisensa jälkeen sulkeutui, asiakkaita ja palvelujen tarjoajia pyydettiin valtion toimesta siirtymään kotioloihin ja välttämään turhaa matkustamista. Matkailu koki täystyrmäyksen.

Yrittäjien, myös matkailuyrittäjien avuksi on Valtio avannut erilaisia rahoituskanavia.

Pohjois-Suomen alueelle erillinen rakennerahastohaku! Kohdennettu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) haku mikro- ja pk-yritysten toimintaedellytysten turvaamiseen, työmarkkinoiden rakennemuutokseen vastaamiseen sekä osallisuutta, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä tukeviin toimenpiteisiin. Haku koskee Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun alueita.

www.rakennerahastot.fi/hakuajat/-/asset_publisher/lG1OUdZYfBjj/content/ylimaarainen-esr-haku-pohjois-suomessa-poikkeusolojen-aiheuttamiin-tarpeisiin

 

Suomussalmen kunta valmistautuu yksinyrittäjätuen jakamiseen

Suomussalmen kunta avaa niin pian kuin mahdollista yksinyrittäjille kohdennetun haun, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa. Haun avautumisesta tiedotetaan erikseen. Lue lisää Työ- ja elinkeinoministeriön  31.3.2020 11.41 julkaisemasta tiedotteesta: Yksinyrittäjille 2000 euron toimintatuki koronavirustilanteessa – haku avautuu mahdollisimman pian   Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa. Haku tapahtuu yrityksen sijaintikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. Tuen tavoitteena on osaltaan turvata se, että tukea saava yritys pystyy jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeen. Tukea käytetään yksinyrittäjän maksuvalmiuden ylläpitämiseen. Haku pyritään avaamaan kunnissa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa. Kunnat tiedottavat tuen avautumisesta. Kunnille laaditaan tuen myöntämiseen käytännönläheiset ohjeet sekä valmis hakulomakepohja.   Avustuksen ehtona heikentynyt taloudellinen tilanne   Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät.   Yrityksessä saattaa olla useita yrittäjäasemassa olevia henkilöitä, jotka eivät ole palkansaajan asemassa eli työsuhteessa, mutta ei välttämättä yhtään työsuhteista henkilöä. Nämä usean yrittäjän yritykset kuuluvat ELY-keskusten palveluiden piiriin. Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista tukea voivat hakea osakeyhtiöt sekä kommandiittiyhtiöt, avoimet yhtiöt ja osuuskunnat, jotka työllistävät vähintään kuusi työsuhteessa olevaa henkilöä.   Avustuksen myöntämisen ehtona on yksinyrittäjän osoittama merkittävä heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronaviruksen takia 31.12.2019 jälkeen. Tuki on harkinnanvarainen. Tukea ei voi myöntää, jos yritys on ollut taloudellisissa vaikeuksissa ennen koronakriisiä, eikä yritykselle, jolla on verovelkoja.   Avustusta voidaan maksaa 1.3.2020–31.8.2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea 30.9.2020 saakka.   Yksinyrittäjä voi hakea myös työttömyysturvaa   Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa. Jos yksinyrittäjä on hakenut tukea kunnista, se otetaan myöhemmin huomioon haettaessa työttömyysturvaa. Valtio ja kunnat tekevät tuen myöntämisestä toimeksiantosopimuksen, joka perustuu Kuntaliiton ja työ- ja elinkeinoministeriön yhdessä valmistelemaan sopimuspohjaan Valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan. Yksinyrittäjille myönnettävissä oleva tukisumma määritellään kuntakohtaisesti sen mukaan, kuinka paljon kunnassa on yksinyrittäjiä. Kunnan käytettävissä oleva rahoitus on laskennallinen osuus valtion myöntämästä 100 miljoonaa eurosta.  

Business Finland tarjoaa uusia rahoituksia yrityksille koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien ratkaisemiseksi: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/hairiotilannerahoitus/ Haku auennut.

ELY-keskusten rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa, lisätietoa löytyy:  http://www.ely-keskus.fi/web/ely/poikkeusrahoitus Haku avautuu ELY keskusten verkkosivuilla 31.3.2020

 

Kunta helpottaa myös PK-yritysten tilannetta                                                                                                       Suomussalmen kunta on tehnyt poikkeusjärjestelyjä yksityisten vuokralaistensa vuokranmaksuun ja haluaa näin helpottaa pk-yritysten tilannetta pandemian aikana.

Kunta myöntää tarvittaessa 50–100 % vuokranalennuksen pienille ja keskisuurille Suomussalmen kunnan kiinteistöissä oleville yrityksille. Lisäksi kunta antaa tarvittaessa maksuaikojen pidennyksiä tilanteen helpottamiseksi.

Poikkeusjärjestelyt vuokranmaksussa koskevat kunnan vuokralaisina olevia pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden tilanne on merkittävästi vaikeutunut korona-pandemian aikana. Järjestelyt ovat voimassa ainakin toukokuun loppuun.

Alennus ja maksuaikojen pidennys edellyttää vuokralaiselta aina yhteydenottoa kuntaan ja perustelut alennukselle. Yhteydenotot sähköpostitse kiinteistöpäällikkö Niko Vesterlundille: niko.vesterlund(at)suomussalmi.fi.

”Suomussalmen kunta seuraa korona-pandemian kehitystä ja tarvittaessa ryhdymme uusiin toimenpiteisiin auttaaksemme yrittäjiämme toiminnan jatkumisen poikkeusolojen yli. Samalla kunta kehottaa kuntalaisia tukemaan mahdollisuuksien mukaan yrityksiämme ja yrittäjiämme tässä vaikeassa tilanteessa. Teemana olkoon Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden teema: YHDESSÄ,” kunnanjohtaja Erno Heikkinen sanoo.

 

Kainuun maakunnassa yrittäjien avuksi on luotu yhteistyöverkosto ja asiansa osaavia ammattilaisia löytyy jokaisesta kunnasta. Yhteystiedot löydät täältä:  https://kainuunetu.fi/

Me autamme sinua, kun mietit ratkaisuvaihtoehtoja yrityksesi tilanteeseen näissä poikkeuksellisissa koronaolosuhteissa. Ota rohkeasti yhteyttä yllä olevassa liitteessä oleviin henkilöihin, niin sinut ohjataan tarvitsemallesi asiantuntijalle.

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi