Ajankohtaista

Mar 28

Kunta helpottaa pk-yritysten tilannetta

Suomussalmen kunta on tehnyt poikkeusjärjestelyjä yksityisten vuokralaistensa vuokranmaksuun ja haluaa näin helpottaa pk-yritysten tilannetta pandemian aikana.

Kunta myöntää tarvittaessa 50–100 % vuokranalennuksen pienille ja keskisuurille Suomussalmen kunnan kiinteistöissä oleville yrityksille. Lisäksi kunta antaa tarvittaessa maksuaikojen pidennyksiä tilanteen helpottamiseksi.

Poikkeusjärjestelyt vuokranmaksussa koskevat kunnan vuokralaisina olevia pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden tilanne on merkittävästi vaikeutunut korona-pandemian aikana. Järjestelyt ovat voimassa ainakin toukokuun loppuun.

Alennus ja maksuaikojen pidennys edellyttää vuokralaiselta aina yhteydenottoa kuntaan ja perustelut alennukselle. Yhteydenotot sähköpostitse kiinteistöpäällikkö Niko Vesterlundille: niko.vesterlund(at)suomussalmi.fi.

”Suomussalmen kunta seuraa korona-pandemian kehitystä ja tarvittaessa ryhdymme uusiin toimenpiteisiin auttaaksemme yrittäjiämme toiminnan jatkumisen poikkeusolojen yli. Samalla kunta kehottaa kuntalaisia tukemaan mahdollisuuksien mukaan yrityksiämme ja yrittäjiämme tässä vaikeassa tilanteessa. Teemana olkoon Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden teema: YHDESSÄ,” kunnanjohtaja Erno Heikkinen sanoo.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi