Ajankohtaista

Mar 17

Suomussalmen kunnan ajankohtaistiedote koronavirustilanteesta 17.3.2020

Seuraavat Suomussalmen kunnan toimenpiteet ja suositukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja riskiryhmien suojaamiseksi, voimassa 13.4.2020 saakka, tai kunnes toisin ilmoitetaan.

  • Lähtökohtana ovat hallituksen 16.3.2020 päättämät toimenpiteet. Kunta noudattaa kaikessa päätöksenteossaan ja ohjeistuksessaan virallisia päätöksiä.
  • Järjestelyt tulevat pääosin voimaan 18.3.2020.
  • Varhaiskasvatus, perusopetus ja lukio noudattavat valtakunnallista ohjeistusta. Ylioppilaskirjoitukset järjestetään viikolla 12. Koulujen tilat suljetaan ja lähiopetus keskeytetään 18.3. alkaen 13.4. saakka, paitsi esiopetuksen, 1.–3. luokkien ja erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden osalta. Opetus ei keskeydy, vaan se jatkuu etänä ja muiden erityisjärjestelyjen turvin. Esiopetus jatkuu, mutta suositus on lapsen pitäminen kotona. Päiväkodit ovat auki, mutta lasten hoitamista kotona suositellaan. AP/IP-toiminta jatkuu opetuksessa oleville toistaiseksi. Koulukuljetukset ajetaan normaalisti.
  • Oppilaille ja vanhemmille viestitetään Wilman kautta.
  • Kunnan kiinteistöissä kaikki ulkopuolinen toiminta keskeytetään.
  • Asiakaspalvelu kunnantalolla hoidetaan pääasiassa puhelimitse, sähköpostitse ja muita sähköisiä kanavia käyttäen. Kunnantalon ovet pidetään kiinni. Kunnan puhelinkeskuksen numero on 08 615 5551.
  • Kunnan työntekijöistä osa siirtyy etätyöhön.
  • Kirjasto, liikuntahalli ja uimahalli sulkeutuvat 18.3. alkaen. Kirjastoauto ei kierrä.
  • Työpalvelukeskus Miilu ja työpaja Hanslankarit sulkeutuvat 18.3.
  • Kunnan toimielinten kokoukset pyritään järjestämään normaalisti, kokoontumisrajoituksen huomioon ottaen.
  • Matkailutoimisto palvelee puhelimitse ja sähköpostitse.
  • Aiemmin on päätetty mm. seuraavaa:
    • kuntosalin sulkeminen 14.3. lähtien
    • Kianta-Opiston ja musiikkiopiston toiminnan keskeyttäminen
    • nuorisotilojen sulkeminen
    • vierailut kuntaan ja kunnasta sekä kunnan järjestämien tilaisuuksien peruminen

Tiedottaminen

  • Suomussalmen kunta ja Kainuun sote-kuntayhtymä tiedottavat ja ohjeistavat koronavirukseen liittyvistä toimenpiteistä säännöllisesti. Tuorein tieto lisätään mahdollisimman nopeasti kunnan internet-sivuille osoitteeseen www.suomussalmi.fi/koronavirus ja sosiaalisen median kanaviin Facebookissa ja Instagramissa.
  • Median tiedusteluihin vastaa ensisijaisesti kunnanjohtaja Erno Heikkinen, p. 044 777 3344.

Suomussalmen kunnan johtoryhmä 17.3.2020.

Tiedote pdf-muodossa täällä.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi