Ajankohtaista

Feb 27

Luonto on Suomussalmen valtti

Luonto koetaan Suomussalmen suurimmaksi vahvuudeksi, ja sitä pitäisi ehdottomasti hyödyntää enemmän matkailussa. Esimerkiksi luontoon perustuvia elämyksiä voisi turisteille tarjota nykyistä enemmän. Tätä mieltä oli valtaosa tammikuussa internetissä ja sosiaalisessa mediassa toteutettuun kyselyyn vastanneista. Kyselyn avulla koottiin suomussalmelaisten näkemyksiä paikallisen kehittämisen tarpeista.

Kyselyyn kaikkiaan vajaasta 90 vastanneesta reilu enemmistö (kaksi kolmasosaa!) nosti luonnon, selkeät vuodenajat, lumisuuden, Kiantajärven ja muut vesistöt sekä hiljaisuuden Suomussalmen tärkeimmiksi vahvuuksiksi. Luontoon liittyvien vastausten jälkeen historia ja ennen kaikkea sotahistoria nousivat vastausten joukosta selkeästi esiin. Paremmin hyödynnettävänä mahdollisuutena kyselyyn vastanneet nostivat myös liikenneyhteydet, joista kärjessä VT 5.

Matkailun kehittäminen vaatii vastaajien mielestä enemmän markkinointia, ja etenkin uusissa sosiaalisen median kanavissa. Markkinoinnin puutteellisuus nähdäänkin yhtenä heikkoutena työ- ja koulutuspaikkojen puuttumisen ohella. Erilaiset asenteisiin ja ilmapiiriin liittyvät tekijät mainittiin kuitenkin useimmin (neljäsosassa vastauksia) Suomussalmen heikkouksia kysyttäessä.

Uhkakuvista selkeästi merkittävin tekijä kyselyyn vastanneiden näkemyksen mukaan Suomussalmella liittyy väestön poismuuttoon ja siihen liittyvään väestön ikääntymiseen. Peräti puolet vastanneista oli tätä mieltä. Kuntakeskuskeskeisyys, kunnan säästöt ja rohkeuden puute nähtiin myös heikkouksina, kuten myös koulutus- ja työpaikkojen puute, joiden lisääminen puolestaan nähtiin kaikkein parhaaksi lääkkeeksi uhkakuvien torjumiseksi.

Suomussalmi – tänään ja huomenna -kysely toteutettiin yhteistyössä Elävä Kainuu Leader ry:n Vapaa verkostot -hankkeen kanssa.

Keskustelua livelähetyksessä

Kunnanjohtaja Erno Heikkinen käy kyselyn vastauksia ja muita ajankohtaisia asioita läpi Facebook-livelähetyksessä kunnan Facebook-sivulla torstaina 27.2. klo 18 alkaen. Mukana lähetyksessä on myös hankevetäjä Eeva-Liisa Kemppainen Elävä Kainuu Leader ry:stä.

Avoin työpaja huhtikuussa

Vapaat verkostot -hankkeen toimenpiteisiin kuuluu myös kuntakohtainen työpajailta, joka on kaikille avoin tilaisuus ja jonka tarkoituksena on työstää Tänään ja huomenna -kyselyssä esille nousseita teemoja. Tarkempi ajankohta ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätiedot:

kunnanjohtaja Erno Heikkinen p. 044 777 3344, erno.heikkinen(at)suomussalmi.fi

hankevetäjä Eeva-Liisa Kemppainen p. 040 774 2080, eeva-liisa.kemppainen(at)kainuuleader.fi

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi