Ajankohtaista

Feb 03

Suomussalmelaisten vinkit vierailukohteiksi

Suomussalmelta tunnetaan Hossa, Hiljainen kansa ja Raattentie, mutta entäpä Vienan reitti, Aurilo, Kurimon kulttuuripolku, Seitenahveninen, Kalmosärkkä tai Ruusupuisto? Nämä ovat suomussalmelaisille jopa niin tärkeitä paikkoja, että ne ovat osa mielenmaisemaa. Ne ovat myös paikkoja, joihin suomussalmelainen mielellään veisi vieraan kokemaan aitoa Suomussalmea.

Vahva paikallisidentiteetti – kuuleehan sen jo omaleimaisesta murteestakin – on ominaista suomussalmelaisille, samoin kuin kotiseuturakkaus ja ylpeys omasta kotiseudusta. Suomussalmella asuu palvelutarjontaan tyytyväinen väestö, jonka mielellään kehuu erinomaisia liikuntamahdollisuuksia.

Laajassa pitäjässä riittää paikkoja, jotka ovat joillekin maailman tärkeimpiä, mutta jotka ovat osalle muusta väestä tuiki tuntemattomia, saatikka että mahdolliset matkailijat löytäisivät näitä kätköissä pysytteleviä helmiä. Monen kohteen takana on myös mielenkiintoinen tarina, joko henkilökohtainen tai kansan suussa laajalti levinnyt kertomus.

Suomussalmelaisuus ja Suomussalmen erityispiirteet muodostavat tekijän, joka voi avata ennalta tuntemattomia mahdollisuuksia matkailutuotteiden toteuttamiseen.

Vahvaan ja mieleenpainuvaan elämykseen ei tarvita isoja huvipuistoja tai tuhansien kävijöiden tallomaa luontopolkua. Usein paikallisen silmään hieno näkymä on sitä myös muualta tulevalle. Vaikuttava tarina voi syöpyä mieleen, vaikka menneistä tapahtumista olisi muistuttamassa vain muistomerkki, joka voi itsessään olla käymisen arvoinen kohde, ajatellaanpa vaikka Talvisodan monumenttia Raatteessa tai Alvar Aallon suunnittelemaa Liekki-patsasta.

Kysely ja työseminaari tukena

Suomussalmen paikallisylpeyden keskeiset elementit saatiin selville kunnan ja Ramoboll Finlandin yhteishankkeessa, jossa nettikyselyn avulla koottiin tietoja suomussalmelaisista paikoista sekä kohteista, joita voisi esitellä matkailijoille. Suomussalmen tarina koostuu useista alatarinoista, jotka tukeutuvat monipuoliseen ja saavutettavaan luontoon, historiallisiin kerroksiin ja ihmisten erityiseen luonteeseen.

Loka–marraskuussa 2019 avoinna olleeseen karttapohjaiseen verkkokyselyyn saatiin kaikkiaan 227 vastausta, joissa oli yhteensä 678 karttamerkintää. Joulukuussa pidettiin Suomussalmella seminaari, jossa kyselyn tulokset käytiin läpi, ja niitä työstettiin eteenpäin. Tuloksena on tammikuun lopussa valmistunut Suomussalmen paikallisylpeys -käsikirja, johon on koottu ehdotuksia paikkoihin liittyvän tarinallisuuden hyödyntämiseksi matkailussa nykyistä enemmän. Esimerkkeinä potentiaalisista palvelukonsepteista voidaan mainita vaelluspaketti Vienan reitille ja vanhoihin karjalaiskyliin, hiljaisuusretriitit ja uudella twistillä toteutettu sotapaikkakierros.

Arkiympäristö uuteen valoon

Projektin tarkoituksena on ollut myös voimistaa paikallisylpeyttä sekä kirkastaa ja korostaa arkiympäristön elinvoimatekijöitä sekä auttaa asukkaita katsomaan ympäristöään uusin silmin.

Luonto, historia ja ihmiset, niistä on Suomussalmi tehty. Historiaa ei ole vain talvisota ja sen ratkaisutaistelut Raatteessa. Asutusta on ollut jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Karjalaiset kylät ja karjalaisuus ovat ainutlaatuisia. Elävää kulttuuria on paljon muutakin kuin ”vain” paras kesäteatteri Retikka. Metsiä, järviä, hiekkarantoja, poroja ja hiljaisuutta löytyy Suomussalmen luonnosta.

Suomussalmelaiset vinkkaavat vierailukohteiksi Hossan kansallispuiston lisäksi mm. Hiljaista kansaa, Soivaa metsää, Säynäjäsuota, Vienan reittiä, Kalmosärkkää, Pesiön retkeilyreittiä ja Haverisen kuntoilukeskusta, jonka maastossa kisataan tulevan kesän Kainuun rastiviikko.

Miten erottautua matkailussa

Suomussalmen kannattaa erottautua muista tyypillisistä, luontoa ja vuodenaikoja korostavista suomalaisista matkailukohteista kääntämällä erottautumistekijäkseen usein heikkoudeksi nähtävät ominaisuudet, kuten saavutettavuuden, erämaisuudeksi, irtiotoksi arjesta tai hitaaksi matkailuksi (slow tourism).  Kansainvälisen matkailun tulevien vuosien trendeissä näkyvät luonto ja hyvinvointi, pienemmät matkakohteet, esteetön matkailu ja paikallinen ruoka. Nämä trendit tukevat suoraan suomussalmelaista matkailuelinkeinoa, jos niitä vain osataan oikein hyödyntää.

Suomussalmen matkailupäällikkö Aija Laukkanen ja projektipäällikkö, kestävän matkailun asiantuntija Kaisa Merilahti Ramboll Finland oy:stä esittelivät Suomussalmen paikallisylpeys -hankkeen tuloksia tammikuussa Matka 2020 -messuilla Helsingissä. Esitys herätti välittömästi osallistujien joukossa kiinnostusta Suomussalmea kohtaan.

Suomussalmen paikallisylpeys -käsikirjaan pääset tutustumaan täältä.

[Edit. 10.2. klo 8.40, korjattu kirjoitusvirhe]

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi