Ajankohtaista

Suomussalmen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Veijo Holappa onnittelee yrittäjäpalkinnon saajia Jarmo Romppaista ja Jyrki Romppaista
Jan 14

Veljekset Romppainen Ky on Suomussalmen vuoden yritys

Suomussalmen vuoden 2019 yritykseksi on valittu puutavarakuljetusyritys Veljekset Romppainen Ky. Tunnustus luovutettiin tänään kunnantalolla pidetyssä tilaisuudessa.

Veljekset Romppainen Ky on pitkään toiminut yritys. Jouko Romppainen aloitti autoilijana jo 1950-luvun lopulla. Veljesten Jarmo ja Jyrki Romppaisen yrittäjäura alkoi vuonna 1991, jolloin siihen asti Jouko Romppaisen nimissä ollut kalusto siirtyi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä perustetulle Veljekset Romppainen Ky:lle.

Jarmo ja Jyrki Romppainen ovat nähneet yli 40 vuotta kestäneellä ja edelleen jatkuvalla työurallaan puutavarakuljetuksen kehittymisen 1970-luvulta tähän päivään. Autojen koko ja ajosuoritteet ovat kasvaneet rajusti. Alkuun puukuormia ajettiin Kajaanin tehtaan lisäksi paljon myös Ouluun ja Kemiin, nykyään puutavaraa ajetaan yhdellä autolla Metsähallitukselle ja Kuusamon Yhteismetsälle. Varovaisesti arvioiden molemmat veljekset ovat ajaneet puutavara-autoa melkein 80 kertaa maapallon ympäri (yli 3 milj. km).

Jyrki ja Jarmo Romppainen
Suomussalmen vuoden 2019 yritys on Veljekset Romppainen ky. Yrittäjät Jyrki Romppainen ja Jarmo Romppainen (Kuva: Tuula Leskinen).

Yrittäjäpalkinto vuodesta 1975

Suomussalmen kunnalla on pitkät perinteet vuoden yrityksen valinnasta. Ensimmäisen yrittäjäpalkinnon vuonna 1975 sai Rajakone Oy.

”Vuosittain puheenjohtajisto ja viranhaltijat pohtivat ansioitunutta ja pitkäjänteistä yritystä, joka voitaisiin kunnanhallituksen päätöksellä nimetä vuoden yritykseksi. Tänäkään vuonna valinta ei tietenkään ollut helppo, koska loistavia yrittäjiä ja yrityksiä meillä on kunnassamme paljon. Mutta lopulta päätös oli yksimielinen”, kunnanjohtaja Erno Heikkinen totesi palkinnon luovutustilaisuudessa.

”Yrittäjäpalkinnon saajaa pohdittaessa nostettiin esiin, että Suomussalmella on ollut parhaimmillaan noin 15 puutavara-autoilijaa, mutta tällä hetkellä taitaa olla niin, että Veljekset Romppainen on ainoa paikkakuntalainen puutavara-autoyritys. Tämähän on paradoksi sinänsä, koska Suomussalmi on elänyt ja elää edelleen luonnosta ja puusta”, kunnanjohtaja Heikkinen huomautti.

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi