Ajankohtaista

Pianisti Jouni Somero ja baritoni Jorma Hynninen konsertoivat Suomussalmella 2.12.2019.
Nov 26

Baritoni Jorma Hynninen ja pianisti Jouni Somero konsertoivat Suomussalmella

Baritoni Jorma Hynninen ja pianisti Jouni Somero saapuvat konsertoimaan Suomussalmen kirkkoon maanantaina 2.12.2019. Kello 18 alkava konsertti kantaa nimeä Oi, Suomi katso sinun päiväs koittaa – talvisodan ratkaisutaisteluista 80 vuotta.

Professori Jorma Hynninen (s. 1941) on suomalaisen laulutaiteen arvostetuimpia taiteilijoita. Hänen ennakkoluuloton ja vakava suhtautumisensa taiteen tekemiseen on paitsi uudistanut laulujen tulkintaperinnettä myös synnyttänyt uusia nykyoopperoita. Hynnisen rakkainta aluetta on aina ollut lied. Liedissä Hynninen on keskittynyt Schubertin, Schumannin, Brahmsin ja Wolfin laulusarjoihin sekä Sibeliuksen, Oskar Merikannon, Toivo Kuulan ja Yrjö Kilpisen lauluihin. Konserttilaulajana Hynninen on esiintynyt eri puolilla maailmaa.

Oopperalaulajana Hynninen on tehnyt yli 60 roolia, joista merkittävimmät ovat Don Carloksen Rodrigo, Figaron häiden kreivi Almaviva, Tannhäuserin Wolfram, Jevgeni Oneginin nimirooli sekä yli kymmenen kotimaisen nykyoopperan pääroolit (mm. Sallisen ja Rautavaaran oopperat). Niistä osa on kirjoitettu nimenomaan Hynnistä varten. Hynninen on esiintynyt maailman johtavissa oopperataloissa, mm. New Yorkissa, Milanossa, Wienissä, Berliinissä, Münchenissä, Antwerpenissä, Pariisissa, Moskovassa ja Buenos Airesissa.

Hynnisen laajaan levytystuotantoon kuuluva oopperalevytysten lisäksi mm. negro spirituaaleja ja evergreenejä. Hynninen on lisäksi pitänyt useita mestarikursseja.

Jouni Somero on soittanut yli 3000 konserttia eri puolilla maailmaa Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Somero on tehnyt yhteistyötä useiden koti-ja ulkomaisten laulajien, instrumentalistien ja kapellimestarien kanssa. Somero on eniten levyttänyt suomalainen pianisti. Levytyksiä on kertynyt eri levymerkeille (Naxos, BMG, Jubal, MILS, FC-Records jne.) noin 100.

Konsertin järjestävät yhteistyössä Suomussalmen kunta ja Suomussalmen seurakunta. Ohjelma 10 €

Lisätietoja: kulttuurituottaja Joni Kinnunen, puh. 044 511 9871, joni.kinnunen(at)suomussalmi.fi

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi