Ajankohtaista

Oct 07

Suomussalmen kohteita mukana palkitussa matkailukampanjassa

Suomussalmen matkailukohteista Hossa ja Hiljainen kansa ovat mukana 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjassa, joka puolestaan palkittiin viime viikolla Vuoden matkailukuvan nostaja -palkinnolla.

Palkinnon perusteissa todetaan: ”Valtavan suosion kotimaisilla matkailumarkkinoilla saanut 100 syytä matkailla Suomessa on lisännyt kotimaanmatkailun näkyvyyttä ja lisännyt sen myönteistä mielikuvaa. Kampanja antaa upealla tavalla harvemmin esillä oleville kohteille mahdollisuuden valtakunnalliseen näkyvyyteen osana ammattimaisesti toteutettua ja isoa kampanjaa. Yli 400 000 kävijää kesän 2019 kampanjasivuilla, 1,1 miljoonaa kohdekortin avausta ja 6,4 prosentin kasvu kotimaisissa yöpymisissä ovat lukuja, jotka osoittavat, että tässä kampanjassa asiat on tehty oikein.”

Kampanja jatkuu myös ensi vuonna, ja sen verkkosivut löytyvät osoitteesta 100syyta.fi.

Helsingissä pidetyssä Finnish Travel Galassa 4.10.2019 palkittiin vuoden suosituimmat matkailutoimijat ja -kohteet, sekä ansioituneita matkailuyrityksiä ja -toimijoita.

Palkintokategorioiden voittajat valikoituivat suurelta yleisöltä saatuihin määrällisiin mainintoihin sekä gaalan palkintoraadin laadullisiin arvioihin pohjautuvan pisteytyksen perusteella. Suomussalmen kunnan matkailupäällikkö Aija Laukkanen oli asiantuntijana mukana palkintoraadissa.

Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) organisoiman Finnish Travel Galan tavoitteena on tuoda esiin matkailutoimialan merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa ja taloudessa. Matkailuteollisuus on 2,6 prosentin bkt-osuudellaan merkittävä toimiala suomalaisessa elinkeinoelämässä.

 

Finnish Travel Galan vuoden 2019 palkintokategoriat ja niissä voittaneet tahot olivat seuraavat:
Vuoden kotimainen matkakohde: Fiskars Village
Vuoden matkailualan tulokas: Arctic Land Adventure Oy
Vuoden mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus: Linnanmäen Huvipuisto
Vuoden kuljetusyhtiö: Finnair Oyj
Vuoden majoitusliike: Hotel St. George
Vuoden matkailukuvan nostaja: 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja
Vuoden matkatoimisto / matkanjärjestäjä: Kristina Cruises Oy
International Travel Destination of the Year (Vuoden ulkomainen matkakohde): Spain (Espanja)
Vuoden vastuullinen matkailuteko: VR-Yhtymä Oy
Vuoden matkailuyritys: Luxury Action Oy

 

Lisää tietoa Finnish Travel Galasta, ehdokkaista ja palkintoraadista osoitteessa www.finnishtravelgala.fi.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi