Ajankohtaista

Sep 07

Suomussalmi on Elinvoimakunta 2019!

Kainuun Yrittäjien Yrittäjägaalassa lauantaina 7.9. julkistettiin Suomussalmen valinta Vuoden 2019 Elinvoimakunnaksi.

Kunnanjohtaja Erno Heikkinen iloitsee nimityksestä, olihan hän itse asettanut vuosi sitten osin leikkimielisesti tavoitteeksi, että Suomussalmi on Elinvoimakunta vuonna 2019.

”Itse palkinto ei tietenkään ollut tavoitteena, vaan puitteiden luominen elinvoiman kehittämiseksi ja elinvoimapalvelujen kehittäminen”, hän tarkentaa.

Kunnassa tehdään paljon töitä yrittäjien kanssa tehtävän yhteistyön kehittämiseksi ja yrittäjien tukemiseksi. Elinvoimapalveluissa esimerkiksi tarjotaan aloitteleville yrittäjille neuvoja liiketoiminnan perustamisessa sekä rahoitukseen ja toimitiloihin liittyvissä kysymyksissä.

Työtä tehdään myös yrittäjien tutustumisen, verkostoitumisen ja yhteistyön edistämiseksi, esimerkiksi järjestämällä erilaisia yrittäjille suunnattuja tapahtumia, joissa on sekä asiaa että yhdessäolon merkeissä mahdollisuus luoda kontakteja. Artikkelikuvassa ollaan lähdössä yrittäjäristeilylle elokuussa 2019. Kunnan järjestämällä risteilyllä paikallista yrittäjäväkeä isännöi kunnan elinvoimapalvelujen väki kunnanjohtaja Erno Heikkisen johdolla.

Elinvoimakuntapalkinto toista kertaa

Yrittäjägaalassa jaettiin Vuoden Elinvoimakunta -palkinnon lisäksi maakunnallisista yrittäjäpalkinnoista Vuoden Nuori Yrittäjä, Vuoden Yksinyrittäjä, Vuoden Senioriyrittäjä ja Vuoden yrittäjä. Lisäksi jaettiin Kainuun Yrittäjien paikallisten yrittäjäyhdistysten valitsemat oman alueensa Vuoden Yrittäjä -palkinnot.

Paltamo palkittiin viime vuonna ensimmäisenä Kainuun Yrittäjien Vuoden Elinvoimakuntana.

Kainuun Yrittäjät -yhdistys arvioi elinvoimakuntaa valitessaan kunnan elinkeino- ja hankintapolitiikkaa, yritysvaikutusten arviointia päätöksenteossa ja hankinnoissa sekä yrittäjyyskasvatustyön vireyttä ja yhteistyötä yrittäjien kanssa.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi