Ajankohtaista

Aug 22

Niina Kinnunen huolehtii Taivalkehdosta

Niina Kinnunen on maailma paras ruokien annostelija. Näin on, ainakin mikäli uskomme erästä Taivalkehdon päiväkodin lasta, jonka antama kehu tuli suoraan sydämestä niin kuin vain lasten kehu voi tulla.

Päiväkotiapulainen Niina Kinnunen vastaa ruuan jakamisen lisäksi muun muassa ruokasalin siivouksesta, petivaatteiden vaihtamisesta, pyykeistä ja pöytien kattamisesta. Viikonloppujen aamuvuorossa ollessaan hän keittää aamupuuron. Ruokailijoita saattaa kerrallaan olla jopa 110, eskarilaiset mukaan lukien. Monessa isommassa paikassa nämä tehtävät on siirretty lastenhoitajille, mutta sekin aika olisi poissa lasten parissa olemiselta.

”Huutavassa hukassa olisimme ilman Niinaa”, varhaiskasvatuksen johtaja Jaana Heikkinen kuvailee Taivalkehdon arkea.

Päiväkotiapulaisia on kolme, joiden työvuorot vaihtelevat muun muassa vuorohoidon tarpeiden mukaan.

Päiväkotiapulainen Niina Kinnunen kattamassa ruokapöytää
Päiväkotiapulainen Niina Kinnunen kattaa pöydät isolle joukolle. (Kuva: Tuula Leskinen)
Kaikki kasvattavat

Vaikka Kinnunen tekee paljon askareita poissa lasten katseilta, on hän mukana lasten päiväkotiarjessa ja tekee omalta osaltaan varhaiskasvatustyötä.

”Lapset on huomioitava”, hän toteaa.

Ruokailun jälkeen lapset aina kiittävät, ja jos ei heti hoksaa vastata, saattaa lapsi jäädä ovensuuhun odottamaan niin kauaksi aikaa, että hänelle vastaan, Kinnunen naurahtaa.

”Lapset oppivat myös arvostamaan kaikkea työtä”, Jaana Heikkinen painottaa.

”Kaikki ammattiryhmät osallistuvat varhaiskasvatukseen, ja työ tehdään lähellä lasta. Siivous ja muu puhtaanapito tapahtuu päiväsaikaan, muun toiminnan lomassa”, hän jatkaa.

Kun laitosmies Ari asensi tukipylväitä naruaidalle, oli hänellä ympärillään joukko pieniä avustajia ja sivustakatsojia.

Monesti lapset pyytävät Niinaa esimerkiksi auttamaan ulkovaatteiden pukemisessa.

Päiväkotiapulainen Niina Kinnunen työn touhussa, pyykkihuollossa riitttää tehtävää. (Kuva: Tuula Leskinen)
Pitkään lasten parissa

Niina Kinnusella on tänä vuonna tullut 30 vuotta täyteen kunnan palveluksessa. Ensin pitkään perhepäivähoitajana, sitten ryhmäperhepäivähoidossa muutama vuosi, ja pian täyttyy kolmas vuosi päiväkotiapulaisena Pitämällä.

Eläkeikä on vielä kaukana, mutta ei Kinnunen vielä edes ajattele eläkeaikaa, ja miksi ajattelisikaan, koska viihtyy vaihtelevassa ja mukavassa työssään lasten ja muiden päiväkodin työntekijöiden kanssa.

Toinenkin Niina Kinnunen

Niina Kinnunen sekoitetaan joskus samannimiseen Suomussalmen kunnan tekniseen johtajaan, mutta ei sentään kovin usein.

”Sähköpostia on joskus tullut väärään osoitteeseen”, hän naurahtaa.

Kunnassa sähköpostiosoitteet ovat tavallisimmin muotoa etunimi.sukunimi(at)suomussalmi.fi, mutta toisinaan kunnalla on töissä useampi samanniminen, ja silloin sähköposteihin on lisättävä välikirjain. Niinalla se on r ja teknisellä johtajalla j.

Varhaiskasvatuksen johtaja Jaana Heikkiselläkin on sähköpostiosoitteessaan lisäkirjaimena o.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi