Ajankohtaista

Pirjo Haikola (edessä), Arja Jokelainen ja anitta Kyllönen Raatteen kyläyhdistyksen talkoissa 30.6.2018. Koulun pihalle rakennettiin tanssilava Raatteen kylätoiminnan 30-vuotisjuhlatansseja varten. Kuva: Minna Saastamoinen
May 29

Kylätoiminta-avustukset haettavana (haku päättynyt)

Suomussalmen kunta on varannut kylätoiminta-avustusta vuodelle 2019 yhteensä 7 400 €. Hakemukset pitää toimittaa 3.6. mennessä.

Avustus myönnetään kylille entiseen tapaan vapaamuotoisen hakemuksen perusteella. Hakemukset liitteineen toimitetaan elinvoimapalveluihin Anu Komulaiselle joko sähkö- tai normaalipostina.

Perusavustus kullekin kyläyhdistykselle/toimikunnalle on 200 €. Hakemuksessa voi kuitenkin esittää suunnitelmia ja käyttötarkoituksia suuremmalle avustukselle, jota voidaan myöntää enintään 450 €. Avustus myönnetään täysimääräisenä niille kyläyhdistyksille, joiden kyläsuunnitelma on päivitetty. Mikäli päivitetty kyläsuunnitelma puuttuu, maksetaan avustus 5 % alennettuna ja, jos nettisivut puuttuvat, seuraa siitäkin samansuuruinen alennus.

Hakemuksen liitteet:

  • tilinpäätös 2018
  • toimintakertomus 2018
  • toimintasuunnitelma 2019
  • talousarvio 2019
  • päivitetty kyläsuunnitelma (tai nettilinkki siihen)

 

Lisätiedot ja hakemukset:
Anu Komulainen
elinvoimakoordinaattori
puh. 044 777 3171, anu.komulainen(at)suomussalmi.fi
PL 40 89601 SUOMUSSALMI

(muokattu: lisätty 13.6.2019 otsikkoon tieto haun päättymisestä)

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi