Ajankohtaista

May 29

Hallintojohtajan hakuaaikaa on jatkettu

Suomussalmen kunnan hallintojohtajan viran hakuaikaa jatketaan torstaihin 13.6.2019 klo 15:00 saakka. Aikaisemmin virkaa hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta virkaa täytettäessä.

Hallintojohtaja toimii hallintopalvelujen toimialajohtajana. Hallintojohtaja johtaa ja kehittää kunnan yleis- ja henkilöstöhallintoa sekä viestintää. Hallintojohtajan keskeisiä tehtäviä ovat kunnan henkilöstöpolitiikka sekä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston asioiden valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät. Hallintopalvelujen vastuualueisiin kuuluvat myös pakolaisohjaus ja työllisyyspalvelut. Hallintojohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen ja kunnanjohtajan sijainen.

Virkaan valittavalta vaaditaan virkaan soveltuvaa ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa sekä kunta-alan tuntemusta. Arvostamme kunta-alan lainsäädännön tuntemusta sekä kokemusta kunnallishallinnon tai muun julkishallinnon vaativista valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä.

Ammatillisen osaamisen lisäksi arvostamme vahvaa kehittämisotetta, hyviä sosiaalisia taitoja, kokemusta henkilöstöjohtamisesta sekä hyvää kirjallista taitoa. Arvostamme myös kielitaitoa.

Virka täytetään sopimuksen mukaan. Palkkaus määräytyy kunnan johtoryhmän palkkauspolitiikan mukaisesti. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa, joka alkaa kulua sijaisuuden alusta lukien.

Kuntarekry.fi työavain 227697

Kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava 13.6.2019 klo 15.00 mennessä osoitteeseen www.kuntarekry.fi. Mahdolliset paperihakemukset tulee toimittaa osoitteeseen PL 40, 89601 Suomussalmi. Paperiset hakemukset siirrämme sähköiseen Kuntarekry-järjestelmään.

Suomussalmella 28.5.2019
KUNNANHALLITUS

Lisätietoja
Kunnanjohtaja Erno Heikkinen, puh. 044 7773344, sähköposti erno.heikkinen@suomussalmi.fi ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Moilanen, puh. 0400 705930, sähköposti pentti.moilanen@suomussalmi.fi.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi