Ajankohtaista

May 12

Äitienpäivänä on aihetta juhlaan

”Äitienpäivä on yksi niistä päivistä, jolloin juhlalle ja muistamiselle on todella aihetta! Äitienpäivä on vain yksi päivä vuodessa, mutta se on hyvä muistutus äitien valtavasta merkityksestä koko ihmiselämälle ja yhteiskunnalle,” Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen totesi Myllylahden kylätalolla äitienpäivänä 12.5.2019 äitienpäiväjuhlassa pitämässään puheessa.

Suomessa Yhdysvalloista lähtöisin olevaa äitienpäivää ryhdyttiin viettämään yli sata vuotta sitten, vuonna 1918, ja vuonna 1947 siitä tehtiin virallinen liputuspäivä.

”Nyky-yhteiskunnassa enää harvassa tilanteessa tai suhteessa kukaan on korvaamaton. Voi vaihtaa kotia, kavereita, kouluja, työpaikkaa, ja jopa puolisoakin. Vain vanhemmuus on täysin epädemokraattinen valintaprosessi, jossa ei voi tilata lastaan tai valita vanhempiaan. Sen vuoksi jokainen äiti on lapselleen korvaamaton ja jokainen lapsi on äidilleen korvaamaton.”

Äidin roolia elämän synnyttäjänä ja vaalijana ei Heikkisen mukaan voida arvostaa liian korkealle, mutta tuo arvostus on lisännyt äitiyden paineita. ”Erilaisia äitiyden ihanteita on kuitenkin mahdotonta toteuttaa samanaikaisesti, eikä äitien jaottelu kotiäiteihin, työskenteleviin äiteihin tai opiskeleviin äiteihin ei ole enää tätä päivää.”

”Hyvän äitiyden mallia ei voida asettaa mihinkään yhteen muottiin. Se, mitä on hyvä äitiys, riippuu aina tilanteesta, perheestä ja sen omista valinnoista. Toivon, että tulevaisuudessa äideille on entistä helpompaa yhdistää erilaisia rooleja, mutta. se vaatii muutosta. Muutosta yhteiskunnassa, kuten vanhemmuuden kulujen tasaamista työnantajien kesken, mutta ennen kaikkea muutosta vanhemmuudessa ylipäätään. Me tarvitsemme, ja meillä jo on, rohkeita äitejä jotka uskaltavat, luottavat, vaativat ja toisaalta osaavat ottaa vastaan ja luottaa ystävien tai sukulaisten apua vanhemmuuden taakan jakamiseen,” kunnanjohtaja Erno Heikkinen huomautti.

”Myös mummot ovat tärkeitä. Mummot antavat lastenlapsille juuret – tunteen siitä miltä tuntuu olla lenkki sukupolvien ketjussa. Työpaikalla ja muissa sosiaalisissa tilanteissa käydään jatkuvaa kahvipöytäkeskustelua lapsista ja lastenlapsista. Vertaillaan millaista oli silloin kun omat lapset olivat pieniä ja millaista on nyt. On pienten lasten vanhempia, vähän isompienkin, ja sitten on mummoja. Nyt on meidän vuoromme pitää huolta siitä, että vanhemmat sukupolvet saavat ansaitsemansa arvokkaan vanhuuden ja, että myös tulevat sukupolvet saavat nauttia terveestä ja turvallisesta yhteiskunnasta ja luonnosta. He ovat sen ansainneet ja me olemme sen heille velkaa.”

Kirjoitus on tiivistelmä kunnanjohtaja Erno Heikkisen äitienpäiväpuheesta Myllylahden kylätalolla 12.5.2019.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi