Ajankohtaista

Huhtikuun lopulla Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen, kilpailu- ja majoitustoimiston sihteeri Minna Rönkkö, Suomussalmen Rastin suunnistusjaoston puheenjohtaja Jari Anttonen, Kainuun Rastiviikko ry:n pääsihteeri Jukka Liuha ja Suomussalmen kunnan liikuntasihteeri Pirjo Neuvonen kokoontuivat allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Kainuun Rastiviikon järjestämisestä Suomussalmella kesällä 2020.
May 10

Kainuun Rastiviikko 2020 suunnistetaan Suomussalmella

Järjestyksessään 53. Kainuun Rastiviikko järjestetään ensi vuonna Suomussalmella. Kesä–heinäkuun vaihteessa suunnistajat kisaavat Haverisen hiihtokeskuksen lähialueen nopeakulkuisilla mäntykankailla.

Tapahtuma on suuri ponnistus Suomussalmen Rastin suunnistusjaostolle, joka on paikallinen järjestävä seura. Suomussalmen kunta osallistuu tapahtuman järjestämiseen merkittävällä panoksella, mm. antamalla tiloja tapahtuman käyttöön, osallistumalla kilpailukeskuksen rakentamiseen ja tapahtuman markkinointiin.

Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen ja Suomussalmen Rastin suunnistusjaoston puheenjohtaja Jari Anttonen allekirjoittivat yhteistyösopimuksen vapun alla.

Rastiviikon käytännön järjestelyt toteutetaan pitkälti talkootyönä Rastin suunnistusjaoston organisoimana, tapahtuman hallinnoinnista vastaa Kainuun Rastiviikko ry.

–Toimintamalli on nyt hyvä, toteaa Suomussalmen kunnan liikuntasihteeri Pirjo Neuvonen, jonka vastuullinen tehtävä ensi vuonna on toimia rastiviikon kilpailunjohtajana.

Kainuun Rastiviikko ry:n pääsihteeri Jukka Liuhan vastuulla on mm. markkinointi ja sopimukset. Viime syksynä hän sai työparikseen Minna Rönkön, joka toimii kilpailu- ja majoitustoimiston sihteerinä.

Suomussalmen Rastiviikko pidetään 28.6.–3.7.2020, ja se käsittää neljä osakilpailua ja runsaasti oheistapahtumia. Osallistujatavoite on 4 000 eri henkilöä. Osallistumislippujen myyntitavoite on 16 000 kappaletta. Yleisöä tavoitellaan jopa 2 000 katsojaa.  Tapahtuman aluetaloudelliset vaikutukset ovat arviolta yhteensä 1–1,5 miljoonaa euroa.

Tänä kesänä Rastiviikko järjestetään Sotkamossa.

Lisätietoa Rastiviikosta: www.rastiviikko.com

 

Kuvatekstit ylhäällä olevaan kuvaan:

Huhtikuun lopulla Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen, kilpailu- ja majoitustoimiston sihteeri Minna Rönkkö, Suomussalmen Rastin suunnistusjaoston puheenjohtaja Jari Anttonen, Kainuun Rastiviikko ry:n pääsihteeri Jukka Liuha ja Suomussalmen kunnan liikuntasihteeri Pirjo Neuvonen kokoontuivat allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Kainuun Rastiviikon järjestämisestä Suomussalmella kesällä 2020.

Erno Heikkinen ja Jari Anttonen allekirjoittamassa yhteistyösopimusta
Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen (vas.) ja Suomussalmen Rastin suunnistusjaoston puheenjohtaja Jari Anttonen.

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi