Ajankohtaista

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjasto
Apr 29

Kirjastojen e-aineistojen suosio jatkuu

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yhteinen eKirjasto julkaistiin 8. helmikuuta tänä vuonna. Kirjastojen asiakkaat ovat löytäneet e-aineistot erittäin hyvin, laina- ja varausmäärät ovat kasvussa. Suosituimpia ovat olleet e-kirjat, e-äänikirjat ja e-lehdet. Suomenkieliset aineistot ovat lainatuimpia, mutta myös englanninkielisten e-aineistojen käyttö lisääntyy.  Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjaston kokoelmaan kuuluvia e-kirjoja ja e-äänikirjoja on lainattu alkuvuoden aikana noin 20 000 kertaa. Varauksia niihin on tehty melkein 8 000. E-lehtipalveluita on käytetty yli 108 000 kertaa. Kirjaston elokuvien- ja musiikinsuoratoistopalveluihin on alkuvuoden aikana tullut noin 8 000 katselua ja kuuntelua.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjastossa on yhteensä noin 2500 e-kirjaa ja e-äänikirjaa, yli 7000 e-lehteä, tuhansia tunteja musiikkia, satoja elokuvia ja paljon aineistoa itseopiskeluun ja tutkimukseen. eKirjastosta löytyy luettavaa, katsottavaa ja kuunneltavaa kymmenillä eri kielillä. Erilaisia e-aineistoja on niin lapsille ja nuorille kuin kaiken ikäisille aikuisillekin. E-aineistojen valikoimaa ja sisältöjen määrää kehitetään jatkuvasti. E-äänikirjojen ja e-kirjojen jatkuvasti kasvavan suosion myötä aineistot ovat paljon lainassa. Kiinnostaviin e-kirjoihin tai e-äänikirjoihin kannattaakin tehdä varaus.

Ellibs ja OverDrive e-kirjapalveluiden käyttö on helpointa Ellibs ja Libby -nimisten sovellusten kautta, jotka löytyvät ilmaiseksi mobiililaitteen sovelluskaupasta. Ellibs sisältää pääosin suomenkielistä aineistoa ja OverDrive pääosin englanninkielistä. Suurinta osaa e-palveluista on mahdollista käyttää etänä ja kaikkien palveluiden käyttö on ilmaista. E-palveluihin kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla.

E-aineistopalveluiden linkit löytyvät osoitteesta https://outi.finna.fi/Content/ekirjasto

E-aineistojen alkuvuoden 2019 lainatuimmat:

Ellibs
1. Thomas Erikson Idiootit ympärilläni: Kuinka ymmärtää muita ja itseään
2. Enni Mustonen Taiteilijan vaimo
3. Kyung-sook Shin Pidä huolta äidistä
4. Satu Vasantola En palaa takaisin koskaan, luulen
5. Alexandre Dumas Monte-Criston kreivi 2
6. William Shakespeare Romeo ja Julia
7. Lucy Maud Montgomery Anna omassa kodissaan
8. Reijo Mäki Gekko
9. Mauri Kunnas Koirien Kalevala
10. Timo Parvela Ella ja jättipotti

OverDrive
1. J. K. Rowling Harry Potter ja salaisuuksien kammio
2. J. K. Rowling Harry Potter and the Philosopher’s Stone
3. J. K. Rowling Harry Potter ja viisasten kivi
4. Mackenzi Lee The Gentleman’s Guide to Vice and Virtue
5. J. K. Rowling Harry Potter ja kuoleman varjelukset
6. Douglas Adams The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy
7. Stephen Hawking My Brief History
8. Michelle Obama Becoming
9. Victoria Schwab City of Ghosts
10. Holly Black The Cruel Prince

Viddla
1. Hevi reissu
2. Woman Walks Ahead
3. Raja
4. Tulppaanikuume
5. Ozzy
6. Wind river
7. You were never really here
8. Tully
9. Molly’s Game
10. The Guardian angel – Suojelusenkeli

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi